On aika kiittää

Katselin tänään valjakon johdossa upeasti toimivaa Ninniä ja ajattelin, että tulevan eläintenpäivän, 4.10., kunniaksi muutama kiitoksen sana lienee paikallaan. On pienoinen, ehkä jopa keskisuuri ihme, että se toukokuussa vähän päälle 12 kiloinen luurangonlaiha koira nyt on tuossa, valjaat päällä valmiina aloittamaan treenin, täynnä elämää. Sen silmät loistavat ja koko olemus kertoo että "minä olen hieno, minä osaan". Se hyppii, pomppii ja liikkeelle lähdön jälkeen vie valjakkoa parinsa kanssa yhdestä sanasta juuri sinne minne haluan. Pitkä tie on tähän tultu, monen epätoivon hetken kautta... Toki takapakkejakin varmasti vielä on luvassa, mutta juuri nyt tartun tähän hetkeen ja olen onnellinen. Ja kiitollinen.

Ninni iltalenkillä muutama päivä sitten. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedän että en koirineni ole eläinlääkäreille mikään maailman helpoin asiakas. Ensinnäkin jo se, että tähän laumaan mahtuu niin monenkirjavaa tapausta ja jotenkin tuntuu olevan, että koirieni vaivat harvoin ovat niitä yksinkertaisimpia. Lisäksi oma tietotaso alkaa jo olla sillä tasolla, että uskallan pyytää perusteluja ja vaihtoehtoja. Aina on silti apu saatu, oli hätä sitten suuri tai pieni. Virkaeläinlääkäreistä saatetaan olla montaa mieltä, mutta ainakin täällä meidän nurkilla Kuusamossa minut on aina otettu vakavasti. Arvostan myös suuresti sitä, että osataan sanoa ajoissa milloin ei resurssit enää riitä jonkin kimurantimman tapauksen tutkimiseen ja ohjataan eteenpäin. Erityisen lämpimät kiitokset saa luottolääkärimme Jenni Runnakko, joka varmaankin tuntee tämän lauman asiat jo kohta paremmin kuin omat taskunsa :) Jennin kanssa on vuosien saatossa mietitty monenmoista ja saatu apu yhteen jos toiseenkin pulmaan.

Oulun Univetiin lähetämme erityiskiitokset Ninniä hoitaneelle Aino-Maija Laitiselle joka on ollut tavoitettavissa myös jälkihoitovaiheessa ja jonka kanssa varsinkin alkuun kovasti pohdimme Ninnille sopivaa ruokavaliota ja hoitoa ylipäätään. Tuli tunne että meistä välitetään.

Viimeisimmästä Milou ja kivi- episodista (tiedoksi Facebookin ulkopuolisille lukijoille; Milou nielaisi melkein tulitikkulaatikon kokoisen kiven joka löydettiin sen vatsalaukusta vahingossa kontrolliröntgenkuvauksen yhteydessä. Leikkauspöydällehän siinä päädyttiin.) kuuluu kiitokset Ouluvettiin Anu Tulokkaalle, jolle olisi tarvittaessa järjestynyt samalle päivää leikkausaika. Ihan niin kiire ei onneksi ollut, operaatio saatiin hoidettua hienosti ja nyt, kuukauden sairasloman jälkeen, on Miloukin taas treenissä mukana muiden kanssa.

Milou iltalenkillä muutama päivä sitten.

Iloista eläintenpäivää kaikille! Pidetään nelijalkaisista ystävistämme huolta.

Nöf, sanoi possu

Viime perjantain yleisen lakkopäivän kunniaksi päätti Ninnikin alkaa nälkälakkoon. Olen jo jonkin aikaa katsellut että se nirsoilee annoksessaan jotain, mutta torstai-iltana tuli täydellinen stoppi joka jatkui perjantai-iltaan. Tässä kohtaa aloin olla taas vaihteeksi hieman epätoivoinen ja totesin että no, syököön ihan just mitä haluaa kunhan syö. Jääkaapista löytyi maustamattomia possunsuikaleita ja raejuustoa, jotka pienenä annoksena tarjoiltuna katosivat kupista sen sileän tien. Seuraavalle päivälle lisäsin evääseen vielä lammasta raakana, sekä lusikallisen kaurapuuroa ja edelleen maistui erinomaisesti. Sitten ei tarvinutkaan enää muuta kuin jännittää, minkä näköistä tuotosta sieltä toisesta päästä tulee. Odotin vesiripulia kuten tavallisesti jos Ninni on päässyt varastamaan jotakin. Yllätys olikin siis hyvin iloinen kun pötkylä (todellakin, pötkylä!) oli kiinteä ja tiivis.

Nyt olemme siis lisänneet lihavalikoimaan possun, mikä kyllä helpottaa elämää ja pienentää kukkaron rasitusta mukavasti. Siikaa olen tarjonnut satunnaisesti ja sekin on yleensä aika hyvin maistunut. Lampaanlihassa jouduin vaihtamaan toimittajan Mur-kissistä Maukkaaseen saatavuusongelmien takia, mikä taas ei Ninniä oikein miellyttänyt. Maukkaan lammas on jotenkin tummempaa ja vetisempää näin silmämääräisesti arvioituna.

Mutta katsokaapas kuka se tässä hymyilee! Kyllä, Ninnihän siinä on, valjakossa muiden koirien kanssa :) Vajaat puolenkymmentä kertaa ovat huskyt päässeet nyt treenaamaan, ja Ninni on ollut viime perjantaita  (kun se ei syönyt) lukuunottamatta jokaisella kerralla mukana. Se tekee todella hienosti töitä kuten aina ennenkin. Aluksi jännitin että kuinka sen keho reagoi rankempaan rasitukseen mutta nähtävästi metsälenkkien myötä sille on tullut sen verran hyvä peruskunto, että vaikuttaisi kyllä pärjäävän yhtä hyvin, ellei jopa paremminkin kuin muut.

Treenikauden alku

Edellisestä takapakista selvittiin lopulta paljon paremmin kuin miltä vaikutti. Ninnillä oli lomaviikon ajan äärimmäisen tunnollinen hoitaja ja kotona meitä odottikin iloinen, silmin nähden pyöristynyt koira! Sittemmin Ninnin elämä on sujunut melko tasaisesti eikä ylimääräisiä lääkityksiä ole tarvittu. Kortisonia menee edelleen 10 mg joka toinen päivä ja näin näppituntumalta sanoisin, että se tulee myös tarpeeseen. Olen suunnitellut yrittäväni annostuksen laskua ja mahdollista lopetusta sitten kunhan maa jäätyy ja lumet tulevat. Tällä hetkellä Ninni löytää varmasti jokaiselta metsälenkiltä jotain mutusteltavaa joten koen turvallisemmaksi pitäytyä vielä jonkin aikaa kortisonilla, kun tästä annostuksesta ei vaikuta sivuvaikutuksiakaan tulevan. Ninni alkaa olla kaikin puolin aivan koiran näköinen, juuri sopivassa kunnossa ja jopa lihaksiakin on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä. Turkki on kiiltävä ja hyvä ja anturat ehjät, joskin aika pehmeät. Se jaksaa tehdä helposti jopa useamman tunnin metsälenkkejä joissa se juoksee pääosin vapaana tuolla äärettömän kevyellä ja vaivattomalla askeleellaan. Se on omista koiristani tällä hetkellä selkeästi nopein ja kiitää välillä mättäikössä kuin juoksisi tuulen kanssa kilpaa, kun ei muista ole enää vastusta. Ja voi miten minä nautin pelkästään siitä, että saan katsella sitä.

Tähän aikaan jokainen itseään kunnioittava rekikoiraihminen julkaisee päivityksen jossa kerrotaan syystreenien aloituksesta. Meillä saavat muut koirat vielä odottaa, mutta tänään otin sitten suuren askeleen ja puin Ninnille valjaat päälle. Vielä on pitkä matka siihen, että Ninni juoksisi muiden kanssa samoissa treeneissä, mutta kutsutaan tätä nyt ainakin erävoitoksi - muutama kuukausi sitten olin vielä äärimmäisen epäileväinen siitä, onko Ninnistä ensinnäkään eläjäksi enää, puhumattakaan että sille vielä joskus valjaita laittaisin. Tänään sillä oli valjaat päällä ja valtava palo tehdä sitä mitä se rakastaa eniten maailmassa. Lenkin pituus oli kaikki kaksi kilometriä ja minun hölkkävauhtiani pääasiassa, mutta jostakin se on aloitettava.

Takaisin lähtoruutuun?

Olen kahtena päivänä joutunut antamaan Ninnille taas Litalginia (kipulääkettä). Iloisesta, elämää pursuavasta koirasta on palattu takaisin hiljaiseen, pääasiassa pedillään nukkuvaan pikkuystävään. Luoja miten inhoan tätä sairautta!!
Ripulilla sentään ei (vielä) olla, mutta ihan tarpeeksi on siinäkin että näen Ninnin olevan kipeä. Se on syönyt hyvin huonosti viime päivät ja olen taas herännyt yölläkin antamaan pienen annoksen, jottei vatsa pääse liian tyhjäksi. Episodin aiheuttajaksi minulla on kaksi vaihtoehtoa; joko viime viikon alussa aloitettu kalsiumjauhe (aloitin puolella annoksella eli n. puoli teelusikallista) tai todennäköisempi vaihtoehto; toiselta toimittajalta tullut lampaanliha. Annoin sitä tosin täsmälleen saman verran kuin aiemminkin mutta jo yhden annoksen jälkeen Ninni muuttui vaisuksi ja jätti seuraavan ruoan välistä. Tähän saakka se on syönyt todella hyvällä ruokahalulla viime viikot ja jotenkin senkin takia tämä tuntuu nyt niin masentavalta. Kortisonia olen tunnollisesti antanut joka toinen päivä 10 mg mutta muita lääkkeitä ei ole tarvittu. Edellisen kirjoituksen jälkeen olemme myös tehneet ihan normaaleja puolen tunnin - tunnin lenkkejä, joissa pääosin Ninni on juossut vapaana. Toki se on sielläkin saattanut syödä jotain epäsopivaa mutta ennemmin nyt veikkaisin tätä ruoka-asiaa. Lisäksi huomasin että huolimatta siitä että Ninni saa ruoassaan reippaasti omegoita ja sinkkilisää, sen anturat ovat halkeilleet ja osittain jopa "rakoilla". Paino on noussut liikunnan lisäämisestä huolimatta ja silmämääräisesti juuri ajattelin viime viikolla, että nythän tuo alkaa näyttää aivan koiralta ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun.
 Kruununa kakussa on tietenkin vielä se, että nyt koko koira ei haluaisi mitään muuta syödäkään kuin sitä onnetonta lammasta! Huijaamalla saan sekaan vähän  puuroa mutta kalalle, jota se siis aiemmin on oikein hyvällä ruokahalulla syönyt, neiti vain irvistelee. Alkuperäiseltä toimittajalta (Vauhti-Raksulta) saan lammasta  lisää vasta lauantaina ja sitä ennen pitäisi vielä saada keitettyä ja pakattua Ninnille ensi viikon ruoat, olemme nimittäin lähdössä lauantaina perheen kanssa lomareissulle ilman koiria. On kuulkaa todella luottavainen olo jättää Ninni hoitajalle joka ei ole sitä juuri pentuaikojen jälkeen nähnytkään. Ylipäätäänkin olen aivan yliherkkä jättämään Ninniä kenenkään vastuulle, se olisi ollut ilman tätä takapakkiakin aika hankalaa, mutta saati sitten nyt. Pelottaa että jos omalla itsekkyydelläni aiheutan sille entistä suuremman takapakin. Entä jos hoitaja ei (ohjeista huolimatta) osaakaan lukea Ninniä ja huomaa milloin se on kipeä? Entä jos se lopettaa syömisen? Entä jos se...?

Kokkauksia kotikeittiössä

Kaura ja kala sopivat Ninnille. Koska kalan kanssa kuitenkin ruoan d-vitamiinipitoisuus nousee aika huikeaksi, olen vähitellen alkanut totuttaa Ninniä luuttomaan rasvaiseen lampaanlihaan. Reilu viikko sitten aloitettiin peukalonpään kokoisesta nykäreestä ja nyt kestää jo viitisenkymmentä grammaa päivässä (enempää en ole vielä kokeillutkaan). Ninnille olisi kuitenkin hyvä saada vielä painoakin nousemaan vaikkei se enää ihan niin luuranko olekaan kuin vielä kuukausi sitten. Tässä välillä Ninni söi pääasiassa seitiä ja siikaa reilun viikon jolloin sen paino lähti heti taas laskuun; energiaa pitää siis tulla aika reilusti. Imeytyminen alkaa silti olla aika kohdallaan koska kikkareet ovat pysyneet kikkareina (!!) ja niiden määräkin on syötyyn ruokaan nähden aika pieni. Keitän yleensä kahden päivän ruoka-annoksen kerralla kutakuinkin seuraavalla reseptillä:

100 g luutonta rasvaista lammasta
100 g silakkafileitä
140 g kaurahiutaleita
400-500 g siikafileitä

Keitetään puuroksi matalalla lämmöllä. Lisäksi Ninni saa vielä helokkiöljyä ja sinkkiä. Uskon että kalsiumlisänkin voisi pikkuhiljaa aloittaa, mutta katsotaan nyt ainakin vielä viikko ensin tuon lampaanlihan kanssa, ettei siitä tule oireita.
Lisäksi piti kehittää vielä taskuun sopiva treeninamiresepti; kaikessa yksinkertaisuudessaan muussasin kalan ja kaurapuuron, levitin noin sentin paksuiseksi levyksi uunipannulle ja paistoin uunissa kunnes se oli "keksimäistä" (tähän meni muuten yllättävän kauan!). Olisi ehkä ollut järkevämpää laittaa se jo jotenkin valmiiksi kokkareiksi koska itse levy oli varsin murenevaa sorttia. Teki kuitenkin hyvin kauppansa :)

Tämmöisiä kesäkuulumisia meille. Tässä päivänä muutamana Ninni sai pihalla pyydystetyksi hiiren, häntä vain vilahti suusta kun oli jo nielaistu ennen kuin kunnolla ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Pari päivää jännitin, mitä tapahtuu, mutta ei nähtävästi mitään, huh.

Valoa tunnelin päässä

Kävelin äsken sateeseen ottamaan kuvan tästä merkittävästä tapauksesta. Nimittäin sellainen se todella on - tätä ei ole näkynyt sitten maaliskuun lopun.

Lauantainen kipuilu taisi lopulta olla seurausta syömättä jääneestä iltaruoasta, ei mitään sen suurempaa. Ruoka alkoi maistua jo iltapäivällä ja sen jälkeen Ninni on ollut aivan oma iloinen itsensä. Huomenna on punnituspäivä. Paino ei ole ehkä noussut ihan niin paljoa kuin aiempina viikkoina, mutta ei varmasti laskenutkaan. Ehkä ruokavalion suhteen aletaan nyt olla oikeilla jäljillä!

Vertailun vuoksi, tässä kuva siitä mitä tuotokset ovat olleet tähän saakka...

Uskoako sattumaan?

On ollut tosi hyvä viikko. Ninni on syönyt hyvin ja alkaa näyttää kutakuinkin koiralta pitkästä aikaa. Lenkkeilläkin ollaan vihdoin uskallettu hieman vapaammin. Kirjoittelin eläinlääkärin kanssa kuulumisia ja hän ehdotti, että olisikohan ruokinnan suhteen järkevää siirtyä kokonaan kotiruokaan jotta tiedetään paremmin, mistä oireilu milloinkin johtuu. Perusraaka-aineena pysyy vaalea kala (siika, silakka, seiti) ja hiilihydraatti/kuitulähteistä etsitään sopiva, ensimmäisenä kokeiluun otin kauran. Lisäravinteilla täydennetään sitten ruokavalio kunnolliseksi, toki yksi kerrallaan lisäten. Pari päivää meni aivan hyvin, mutta eilen illalla Ninni jätti ruoan syömättä. En ollut hirveän huolestunut, koska ruoka-annokset ovat olleet aika suuria ja Ninni oli muuten reipas ja pirteä. Aamuyöstä se oksensi tyhjää mahaa ja sanomattakin on selvää että aamuruoka jäi syömättä. Limakalvot olivat vaaleat ja koira taas vaisu ja kipeä. Turhauttavan ahdistavaa. Annoin äsken Litalginin ja kortisonit ja toivon että se nyt alkaisi taas syömään.
Sitten arvaukset, mistä tämä johtuu? Onko se kaura, jota ehti syödä ruokalusikallisen per ateria kahden päivän ajan? Yleensä Ninni tosin on reagoinut sopimattomiin ruokiin voimakkaalla ripulilla eikä syömättömyydellä, ja eilen illalla se tosiaan ei ollut mitenkään sairaan oloinen, ennemmminkin vain sen näköinen ettei ollut nälkä. Kakat ovat viime päivinä olleet menossa hyvään suuntaan joten siksikään ei oikein haluaisi uskoa kauran aiheuttavan oireita. Tuliko aterioille vain liian pitkä väli, joka sitten aiheutti oksentelun ja kipuilun? Uskoako sattumaan...

Kortisonia jatketaan tällä annostuksella (10 mg joka toinen päivä) "epämääräisen ajan", varmaan ainakin kesän loppuun asti tai kuitenkin niin pitkään, että saadaan ruokavalio kohdilleen ja pidempi rauhallinen jakso alle.

Ja kertokaapa, mistä nuo tietää että silloin pitää sairastua kun eläinlääkärit on aloittaneet lomansa?! Molemmat omalääkärit ovat tänä viikonloppuna jääneet kesälomalle ja palailevat töihin kai joskus heinä-elokuun taitteessa. Ei yhtään innostaisi alkaa selostamaan koko tätä tarinaa alusta alkaen kenellekään uppo-oudolle. Pitää siis todellakin toivoa että tästä takapakista selvitään ilman lääkärin apua.

Superallergiaruoat - vertailua

Vaatimukset: Ei riisiä, kanaa, kananmunaa, kalkkunaa, nautaa. Mielellään hydrolysoitu hiilihydraatti, koska en ole vielä keksinyt mikähän mahtaisi Ninnille sopia. Perunaa ja bataattia se on saanut kuivamuonissa aikaisemmin, samoin maissia.

Royal Canin Anallergenic

KOOSTUMUS: maissitärkkelys, molekyylipainoltaan alhainen hydrolysoitu höyhenjauho (aminohappojen ja oligopeptidien lähde), kopraöljy, soijaöljy, kivennäisaineet, kasvikuidut, sikurikuitu, frukto-oligosakkaridit, kalaöljy, sitruunahapoilla esteröityjen rasvahappojen mono- ja diglyseridit, eläinrasva, isosamettikukkauute (luteiinin lähde).
RAVINTOAINEET: Raakavalkuainen: 18% - Raakarasva: 16,5% - Tuhka: 8,8% - Raakakuitu: 2,2% - Välttämättömät rasvahapot: 41,8 g/kg.  

Hill's z/d Low Allergen

Valmistusaineet:
Kuivattu peruna, kananmaksahydrolysaatti, perunatärkkelys, selluloosa, kasviöljy, eläinrasva, kivennäiset, vitamiinit, DL-metioniini, hivenaineet, L-tryptofaani, tauriini, beetakaroteeni. Säilötty luontaisesti tokoferolisekoituksella ja sitruunahapolla. 
Proteiini18 %
Rasva14.3 %

Hill's z/d Ultra Allergen Free

Valmistusaineet:
Maissi tärkkelys, kananmaksahydrolysaatti, selluloosa, kivennäiset, kasviöljy, eläinrasva, vitamiinit, DL-metioniini, hivenaineet, tauriini, beetakaroteeni. Sisältää EU:n hyväksymiä antioksidantteja. 
Proteiini19.4 %
Rasva14.1 %

Riisin soveltumattomuuden takia melkoinen liuta allergiaruokia joutui hylätyksi. Trovetilla näyttäisi nettisivujen (www.kaikenkarvaiset.com) perusteella olevan kala/peruna-nappula, mutta sitä ei tunnu olevan kenelläkään valikoimissa. Dogsfirstiltä löytyisi lohi-bataatti/peruna:

Dogs First Salmon & Sweet Potato Lohi ja taimen (tuore lohi ja taimen, lohijauho, kalaliemi), bataatti, herne, peruna, juurikasleike, pellavansiemen, vitamiinit ja hivenaineet, kasvisliemi, omega-3-valmiste, parsa, frukto-oligosakkaridi (92 mg/kg), mannanoligosakkaridi (23 mg/kg).

Proteiini 26 %
Rasva 14 %

Zooplussalta löytyi sittenkin Trovetin Exclusion Diet Fish & Potato:

Valmistusaineet:
peruna 72&, kalajauhe 20%, auringonkukkaöljy, pellavansimenöljy, kalsiumkarbonaatti, kaliumkloridi, aloe vera 0,03%, rosmariini. 
Proteiini 21 %
Rasva 10 %

Valmistajan mukaan ruoassa käytetty kalalaji on silli.

Hydrolysoituja hiilihydraatteja ei näköjänsä ole missään ruuassa, täytyy sitten vain varmaankin ottaa ja kokeilla tuota perunaa. Jos perunapohjainenkaan nappula ei sovi, niin sitten varmaan keittelen itse kaurapuurot kuiduksi ja vitamiinit sun muut saa luvan tulla purkista.

Millehän tässä nyt sitten alkaisi. Taidan kirjoitella eläinlääkärille kuulumiset  ja kysyä neuvoa. Luulen, että tämä nykyinen Specificin ruoka ei sovi riisin ja kananmunan takia. Tai ainakin viime viikkoina olen kokeillut yksitellen molemmat ja ne ovat aiheuttaneet oireita. Sen sijaan mitä ilmeisimmin siika-silakka-yhdistelmä sopii, koska niiden lisäämisen jälkeen Ninnin paino on lähtenyt viimein nousuun, nyt oli taas tullut puoli kiloa viikossa mistä olen todella tyytyväinen. Nyt kun vielä nuo kakat saataisiin kiinteiksi niin tässähän saattaisi olla taas jotain järkeäkin :)

Kilobileet!

Kerrankin jotain positiivista! Meillä vietettiin eilen kilobileitä eli oli Ninnin viikkopunnituspäivä. Asia oli niin kuin vähän jo silmämääräisesti aavistelinkin, Ninnin paino on vihdoin kääntynyt nousuun ja tullutkin sitten reilut puoli kiloa viikossa, ollen nyt 13,9 kg. Tämän kunniaksi mentiin neitokaisen (ja parin muun koiran) kanssa pellolle juoksemaan ja kylläpä oli kivaa :)  Viime päivien aikana myös tuotosten laatu on muuttunut lätäköistä enemmän kasamaisiksi, eli siis kiinteytyy koko ajan. Tiedän kyllä oikein hyvin että romahdus voi tulla jo yön aikana, mutta ai että on mukava välillä kirjoittaa jotain iloisempaakin. Eilisessä auringonpaisteessa, katsellessani pellolla loikkivaa koiraa, tuntui pitkästä aikaa siltä, että ehkä tässä on toivoakin. Jospa nyt viimeinkin oltaisiin oikeassa suunnassa...

Yksi eteen, kaksi taakse

Nyt sitä vasta oikeastaan tajuaa, miten valtavan hyvä tuuri Inkan kanssa on käynyt. Huonoa onnea toki siksi, että se sairastui, mutta sairastumisen jälkeen varsin nopeasti ja pienellä säätämisellä saatiin ruokavalio kohdilleen ja toipuminen oli siitä eteenpäin tasaisen vakaata.
Ninnin kanssa tuntuu että säädetään ja säädetään eikä mikään oikein toimi kunnolla. Yksi askel eteen, ja kaksi taakse, romahdus, kaksi eteen, yksi taakse. Jotain on perustavanlaatuisesti pielessä sen ruokavaliossa, tai sitten, kuten mietin jo edellisessä tekstissä, sen suolisto vain nyt on niin surkeassa jamassa että mikään ei sovi. Tuskin se suolisto myöskään pääsee palautumaan kun on koko ajan ripulilla?
Kananmunaa kokeilin vajaan viikon verran. Puolikas kananmuna päivässä ei vielä tehnyt mitään, mutta kokonaisesta alkoi pihalla ramppaaminen. Jätettiin se siis pois.Nyt on testissä silakkafileet, joita ainakin näyttää kestävän lisätä yksi per päivä. Tulisi vähän lisää sitä rasvaakin sitten.
Ellei tilanne nyt seuraavan viikon aikana merkittävästi lähde parantumaan, aion ehdottaa lääkärille seuraavaksi jonkin hypoallergiaruuan ottamista kokeiluun. En todellakaan ole mikään fani niiden suhteen, mutta pakkohan tuolle koiralle olisi jotain saada, mikä imeytyisi ja rauhoittaisi tilanteen. Tällä hetkellä Ninni kyllä kakkailee kutakuinkin normaalein välein, pari kertaa vuorokaudessa, ja määrä mikä tulee ulos on pienempi kuin mitä ruokaa menee sisään, mutta tuotos on todella löysää. Jos asteikko on vesiripuli, ripuli, löysä, kiinteähkö ja kiinteä niin me ollaan kohdassa ripuli. Tuntuu, että yhtikäs mikään ei saa tuotoksia kiinteämmiksi. Olisi niin huippua kun olisikin joku pilleri "anna tätä niin se paranee"....

Olen päättänyt aloittaa viikottaiset punnitukset jotta saan jotakin silmää luotettavampaa arviointikeinoa. Tällä viikolla tiistaina Ninni painoi 13,3 kg. Hoitoselvityksiä kaivaessa huomasin, että kuukausi sitten, tähystysleikkauksen jälkeen, se on painanut 13,8 kg. Yllä oleva kuva on otettu aika lailla viikko sitten. Pääsääntöisesti Ninnin vointi on kuitenkin aika tasainen. Se ei ole enää ollut kipeän oloinen ja ruokamäärän kasvattamisen jälkeen on lattian nuolemiset jääneet pois. Antepsinia annoin muutaman päivän mutta en huomannut sillä mitään vaikutusta. Ninni osallistuu mielellään päivittäisiin puuhiin, käy juoksutarhassa leikkimässä toisten kanssa, kulkee kävelylenkeillä mukana reippaasti ja opettelee "takapiha-agilitya" aina silloin tällöin. Väsyy se toki huomattavasti nopeammin kuin aiemmin, tunnin juoksutarhailun jälkeen (jossa se ei todellakaan koko aikaa leiki ja juokse vaan ennemminkin seurustelee rauhallisesti) se nukkuu tyytyväisenä loppupäivän. Ei se sentään ihan menetetty tapaus (vielä) ole, minua vain stressaa etten saa noita kakkoja muuttumaan normaaleiksi ja painoa nousuun. Koira itse taas näyttää olevan ihan tyytyväinen siihen että saa asustella sisällä, syödä 3-4 kertaa päivässä, pääsee päivittäin hihnalenkeille ja saa silloin tällöin vähän aivojumppaa. Kaikeksi onneksi nyt ei ole talvi ja se ei joudu katsomaan sitä kuinka muut lähtee töihin, työnarkomaani kun on...

Jatkohoitoa

Juttelin eilen Univetissä Ninniä hoitavan eläinlääkärin kanssa. Tuli jotenkin tosi rauhallinen mieli. Ninnillähän on nyt eri lääkäri kuin Inkalla oli syksyllä. Silloin koin jääneeni varsin yksin minulle täysin uuden sairauden kanssa - meillä kyllä kuntaeläinlääkärit selvittivät kiitettävästi asioita ja auttoivat minkä pystyivät, mutta diagnoosin tehneeseen lääkäriin en tainnut saada kertaakaan yhteyttä sen jälkeen kun Oulusta lähdettiin.
Mutta nyt on ihan toinen tarina, onneksi! Minä tiedän enemmän ja hoitavaa lääkäriä tuntuu oikeasti kiinnostavan, mitä meille kuuluu ja miten täällä sujuu. Myös ruokavalion suhteen häneltä saa hyvinkin järkeviä ehdotuksia.

Suunnitelma on nyt siis se, että jatkamme kortisonia annoksella 10 mg joka toinen päivä reilun pari viikkoa. Sitten pidetään taas puhelinpalaveri ja suunnitellaan jatkoa. Ruokaan saisi lisätä nyt joko rasvaisempaa kalaa tai kananmunaa, jotta energiapitoisuus kasvaisi ja Ninni toivottavasti alkaisi myös saada vähän painoa takaisin. Kananmunaa on CID-nappulassakin joten siltä osin pysytään vielä eliminaatiodieetin rajoissa. Oli puhetta siitä että ihan villillä kortilla ei nyt kannattaisi alkaa lihoja kokeilemaan, koska suolisto on niin ärtynyt että pyritään pitäytymään nyt ainakin jonkin aikaa tässä ruokavaliossa joka tuntuisi edes kohtuullisesti toimivan. Jos kananmuna ei sovi, voisi ajatella lisäävänsä jotain hyvälaatuista öljyä. Mahdollista närästystä mietittiin myös ja todettiin että koska ruoan jälkeen lattioiden nuolemista (olen itse ajatellut että Ninnillä on vielä nälkä ja se yrittää keräillä muruja lattialta) ja satunnaista röyhtäilyä on esiintynyt, annetaan samalla nyt myös Antepsinia uusi kuuri. Siitä ei kuulemma haittaakaan pitäisi olla.

Pitäkää peukkuja!

Tapaus Ninni

Kuvassa Ninni johdossa ensimmäisessä kilpailussaan Kuusamo Sprintissä äitinsä Flamjan vierellä maaliskuun lopussa, reilua viikkoa ennen kuin painajainen alkoi.

Tarinan alkuosan voi lukea edellisestä postauksesta. Siinä olimme siis jääneet kohtaan, jossa odotettiin koepaloista vastauksia. Koepaloista löytyi eosinofiilinen ja lymfoplasmasyyttinen enteriitti (eosinophilic and lymphoplasmacytic enteritis), jotka Ninnin tapauksessa todennäköisimmin viittaavat ruoka-aineintolerassiin tai yliherkkyyteen. Kyse voi olla myös IBD:stä mikäli oireilu jää pitkäkestoisemmaksi. Eläinlääkäri suositteli eliminaatiodieettiä ja kortisonikuurin aloittamista. Parin päivän googlettelun jälkeen valitsin Ninnille eliminaatioon ruoaksi Specific CID - kuivamuonan ja keitetyn pakastesein. Lisänä menee Möllerin tupla - kapseli, helokkiöljykapseli, Colaid sekä 2 Idoform- maitohappobakteerikapselia päivässä. Tällä hetkellä se syö noin 600 g seitä sekä 1-2 dl nappulaa päivässä, suurempaa kuivamuonamäärää ei suolisto tunnu oikein sietävän.
Kortisonikuuri aloitettiin toukokuun alussa isolla annoksella kuten kuvaan kuuluu, jota sitten lähdettiin kuitenkin asteittain aika nopeasti laskemaan. Ensimmäiset päivät olivat masentavia, Ninni kyllä söi, mutta muuten se vain joi ja nukkui. Vointi piristyi sitä mukaa kun kortisonia vähennettiin, ruokahalun pysyessä kuitenkin hyvänä. Kymmenen päivän kuluttua oltiin suunnitellusti lääkkeistä irti, ulosteet olivat aika hyviä (lue: hyvin lähellä normaalia) ja koira oli reipas, joskin luurangonlaihaksi kuihtunut. Reilun 52 senttiä korkea koira painaa vajaa 13 kiloa... Toki se on kevytrakenteinen, mutta silti...!
Elettiin viime viikon tiistaita, ja Ninni sai napattua toisen koiran suustaan pudottaman koirankeksin. Siitä alkoi ripulointikierre joka johti jo perjantaina täyteen vesiripuliin ja lauantaiaamuna (eilen) se ei sitten enää syönytkään, oli valtavan kipeä ja limakalvot aivan vaaleat. Jo perjantaina soittelin taas Univettiin mutta omaeläinlääkäri ei tietenkään ollut töissä ja jonkin eläintenhoitajan kautta sain ohjeeksi jatkaa kortisonilla siitä mihin oltiin jääty. Lauantaina aamulla oli pakko myös antaa taas Litalginia - se tuntuu auttavan Ninnin kipuun hyvin ja jo tunnin kuluttua lääkkeen antamisesta Ninni suostui syömään. Eilinen meni siis pienin annoksin Ninniä ruokkiessa, tänään ollaan palattu normiannoksiin (3 kertaa päivässä). Ulosteet ovat edelleen ripulia, mutta ei sentään ihan pelkkää vettä. Juuri kirjoittelin Univetin lääkärille taas selostuksen ja avunpyyntömailin soittopyynnön kera.
Kysymys siis kuuluu, miten tästä eteenpäin? Jatketaanko kortisonilla, jos jatketaan niin millä annoksella? Uskaltaako tuon ruoan kanssa alkaa nyt yhtään säätämään, voihan se olla että kuivamuonassa on jokin mikä Ninnin suolistoa ärsyttää, tai siinä kalassa? Vai mennäänkö nyt härkäpäisesti tällä ruokinnalla sinne juhannukseen asti? Periaatteessahan tämä nyt sopii ainakin jotenkin, joskaan ehkä ei täydellisesti. Onko mahdollista että Ninnin suolisto on nyt niin ärtyneessä tilassa että on aivan sama mitä sille antaa, niin kuitenkaan ei sovi? Ja onko mahdollista, että se ei enää palaudu? Tämä tuntuu niin erityisen turhauttavalta siksi, että ennen tätä viimeisintä episodia Ninnillä ehti pari päivää olla täysin normaali, kiinteä uloste. Ja nyt lähdetään taas nollista liikkeelle. Niin paljon kysymyksiä ja veikkaan että saan vastaukseksi, että aika näyttää. Jo kokemuksesta tiedän valmiiksi että autoimmuunisairauksissa se taudinkuva ja -eteneminen on hirvittävän yksilöllistä. Silti, kaipaan toimintasuunnitelmaa. Pieni rohkaisukaan ei olisi pahitteeksi....

                                                          Ninni tänään, 2-vuotispäivänään.

Lottovoitto

Aloitetaan positiivisesta: Inka on ollut ilman kortisonia jo yli 2 kuukautta (!!) ja voi ilmeisen hyvin. Loppukaudesta se oli jopa kovasti tyrkyllä pidemmän matkan kisavaljakkooni, ja olisi lähtenytkin, ellei kohtalo olisi taas pistänyt likaiset näppinsä peliin ja torpedoinut koko reissun. Mutta siitä enemmän myöhemmin...
Kortisonin lopettamisen jälkeen Inkassa tapahtui valtava muutos. Kuiva ja lihakseton koira alkoi muutamassa viikossa kasvattaa lihasta ja karva kiiltää. Silmiin syttyi pilke ja valjakossa yhä pidemmät reissut alkoivat tuntua yhä paremmilta. Myös ensimmäinen kiima sairastumisen jälkeen on ollut ja mennyt, ja nyt ehkä uskaltaa huokaista kun siitä on kulunut reilu kuukausi. Kovasti jännitti miten hormonivaihtelut vaikuttavat sairastumiseen ja oireisiin, mutta ei ainakaan tällä hetkellä mitenkään. Karvan kasvattamisen, ja ilmojen lauhtumisen myötä Inka on myös viimein muuttanut tarhalle takaisin, aluksi totuttelemalla päivisin ja viimeisen pari viikkoa jo öisinkin. Ensimmäiset yöt olin kuulevinani pientä protestointia mutta nyt Inka jo vaikuttaisi taas viihtyvän kavereiden seurassa. Mieluusti se tosin edelleen olisi sisälle tulossa, ainakin yöksi ;)

Ruokavalion olen pitänyt edelleen samana,tosin Enteromicron jätin hiljattain pois. Toisaalta tekisi mieli kokeilla kestäisikö Inka esimerkiksi kanaa, mutta toisaalta, tällä allekirjoittaneen tuurilla, se kuitenkin sairastuisi siitä ja viettäisi taas seuraavat puoli vuotta kortisonilla...

Niin, siitä tuurista sitten.
Hyvin lupaavasti vaikuttaa siltä, että meillä olisi toinenkin IBD-koira. Oikeasti, jo yhdenkin saaminen on superhuonoa onnea, mutta että kaksi; sitä voi lähes verrata lottovoittoon.
Maaliskuun lopussa meillä oli täällä Kuusamossa koiravaljakkokisat, joihin tietenkin osallistuin. Valjakossa juoksi pääasiassa nuoria lupauksia, olihan kyseessä sprinttikilpailu ja halusin niille kisakokemusta. Erityisesti sinä päivänä loisti Ninni, toukokuussa kaksi vuotta täyttävä todella lupaava nuori johtajakoiran alku. Tasan viikko noista kisoista Ninni alkoi ripuloida voimakkaasti. Seuraavina päivinä useampi muukin nuorista koirista oireili vatsallaan, joten ajattelin että kyseessä on joku pöpö jonka saivat kisoista. Suurimmalla osalla tauti meni kuitenkin päivässä ohitse ja ne pysyivät pirteinä ja söivät hyvin. Ninni sen sijaan meni todella vaisuksi ja kipeäksi, kieltäytyi juomasta ja syömästä. Kolmantena päivänä se alkoi olla sen verran huonossa kunnossa että nesteytykseenhän se oli lähdettävä. Päätettiin kokeilla Tylosinia ja Attapectia maksimiannoksella. Pari päivää meni, eikä koiran vointi kohentunut ollenkaan. Vaihdettiin antibiootit voimakkaampiin (metronidatsoli ja joku todella laajakirjoinen ja tehokas ihmisten valmiste, jonka nimeä nyt en vain saa päähäni); ruokahalu parantui hieman mutta ulosteet olivat edelleen löysiä ja parin päivän kuluttua tuli jälleen romahdus voinnissa, koira aivan vesi/veriripulilla ja nesteytykseen. Ennen Tylosinin vaihtoa oltiin myös otettu ulostenäytteet joista tutkittiin giardia ja salmonella; negatiiviset. Tässä kohtaa alettiin epäillä, että josko siellä kuitenkin sitten olisi joku sukka tai muu pehmeä vierasesine vatsalaukussa tai suolistossa, joka ei itsestään tule ulos, vaikka varsinaiseen tukokseen viittaavaa oksentelua ei ollutkaan. Lähdettiin siis taas Oulun Univetiin. Pikaisen tutkimisen jälkeen päädyttiin siihen, että vierasesine voisi olla todennäköinen eli koira leikkauspöydälle. Ennen leikkausta sovittiin myös, että mikäli operaation aikana ei löydy mitään selkeää syytä Ninnin oireilulle, niin siltä otetaan koepalat IBD:n ja PLE:n (Protein Losing Enteropathy) varalta ja poistetaan myös kohtu, koska autoimmuunisairauksissa hormonivaihtelut usein pahentavat oireita. Kului hermostuttavat kolme tuntia, Univetistä soitetaan - mitään vierasesinettä tai muutakaan syytä ei ollut löytynyt. Tässä kohtaa takaraivossa jyskytti vain "ei, ei taas"...
Ninnin heräillessä lääketokkurasta yritin tentata leikanneelta eläinlääkäriltä, voiko tähän huonoon tuuriin olla joku syy, teenkö minä jotain väärin, kun koiratkaan eivät ole suoranaisesti sukua keskenään. En kuulemma tee vaan kyseessä on vain perinnöllinen alttius (jos siis kyseessä on autoimmuunisairaus), joka joillakin yksilöillä puhkeaa, toisilla ei. Yhteistä Ninnille ja Inkalle on se, että molemmat ovat hyvin herkkiä koiria, joskaan en ole kyllä Ninniä koskaan pitänyt erityisen stressiherkkänä yksilönä. Sehän on oma kasvattini joten olen todellakin tuntenut sen jo suunnittelupöydältä saakka. No, jalostukselliset asiat tuntuivat sillä hetkellä kuitenkin toissijaisilta, koska tärkeintä oli saada Ninni toipumaan ja lääkitykset kohdilleen. Lähdimme kotiin RC:n Gastro Intestinal Low Fat - pussukan, Colaid- lisäravinteen, Primperanin ja Antepsinin kanssa. Inkan ruoka, Virbac Dermal, ei Ninnille sopinut suht korkean rasvapitoisuuden vuoksi, ripulioireisiin kun olisi hyvä antaa kevyempää evästä. Kotona kävi ilmi, että Ninni oli ruokavalion muutoksesta eri mieltä ja kieltäytyi säännönmukaisesti syömästä Gastro Intestinalia. Ensimmäisen yön ja seuraavan päivän se oli todella kipeä ja vaisu. Iltaa kohden alkoi hieman piristyä mutta vieläkään ei mikään ruoka kelvannut. Oli kanasuikaletta, possupullaa, broilerin sydäntä.... Yhdelle laihdutuskuurilaiselle oli kuitenkin sulamassa naudanmahaa ja yllätyksekseni Ninni tuli sitä kerjäämään, kun ruokin tätä dieettikoiraa. Annoin palan, se söi, ja toisenkin. Jipii!! Ravintoarvoiltaanhan naudanmaha nyt ei ole kummoinen, mutta pääasia oli, että edes jotain meni vapaaehtoisesti suusta alas. Tämän jälkeen Ninni piristyi silmin nähden ja suostui syömään myös broiskun sydämiä. Se oli kolme päivää oikein reipas ja ulosteetkin ehtivät muuttua normaaleiksi, kunnes taas tuli romahdus. Ensin se alkoi pihalla syödä heinää, sitten meni vatsa löysälle, koira kipeäksi, vesiripulille ja taas syömättömäksi. Seuraavana päivänä nesteytykseen...  Tässä vaiheessa fiilikset alkoivat olla aika turhautuneet. Otimme Ninnistä vielä verinäytteet joissa katsottiin verestä kokonaisproteiini, albumiini ja lipaasi (eli haima-arvo). Nesteytyksen jälkeen Ninni oli edelleen kotona vaisu ja surkea, eikä syönyt. Annoin illalla sille lopulta kipulääkkeen kun emme oman eläinlääkärin kanssa sillä hetkellä enää oikein muutakaan keksineet, millä sen oloa voisi helpottaa. Ja kas, meni pari tuntia, ja Ninni alkoi piristyä, kävi itse juomassa ja halusi ruokaa. Seuraavana päivänä jatkoin edelleen pienillä annoksilla naudanmahaa, raejuustoa ja nappulaa (jota se vihdoin suostui syömään!). Arvelin että josko kuitenkaan se broiskun sydän ei ollut Ninnille sopinut joten se jätettiin sitten ruokavaliosta pois. Verinäytteistäkin tuli tulokset, haima-arvo oli koholla ja proteiiniarvot viiterajojen alapuolella mutta kuitenkin jonkin verran nousseet verrattuna reilun viikon takaisiin. Haima-arvon suhteen oli eläinlääkärin mielestä vaikea sanoa, onko se syy vai seuraus pitkään jatkuneesta suolisto-oireilusta. Oli kuitenkin ajatuksena pitää Ninni mahdollisimman vähärasvaisella ja hyvin sulavalla ruoalla ainakin siihen saakka, kunnes niistä koepaloista tulee vastaukset. Ninni pysyi jälleen reilut kaksi päivää hyvävointisena ja sitten kierre alkoi uudelleen. Tällä kertaa olin kaukaa viisas (tai ainakin viisaampi!) enkä epäröinyt antaa Ninnille kipulääkettä heti kun huomasin aamulla sen olevan kivulias. Ripulointia kesti päivän, mutta illalla se jo sentään söi. Jätin nappulan pois, kun ajattelin, että josko siinä olisi sittenkin se syy... tällaista vuoristorataa on nyt jatkunut yhteensä viikon, vai kaksi? Olen viime päivinä kuitenkin saanut tuon syöksykierteen lyhyemmäksi antamalla rohkeasti kipulääkettä jo alkuvaiheessa, heti kun huomaan että Ninnillä on taas vatsa sekaisin. Tuntuu, että mitä pidempään se on syömättä, sitä huonompaan kuntoon se ehtii mennä, ja sitä vaikeampaa sitä on saada syömään vapaaehtoisesti yhtään mitään. Nyt olen vaiheessa, jossa Ninni syö seitiä ja raejuustoa; kana, naudanmaha ja Gastro Intestinal on nyt lopullisesti pois kuviosta. Voi tietenkin olla, että koiraparan suolisto on nyt muutenkin niin kovilla ettei siedä yhtään mitään. Toisaalta tuntuu tyhmältä ajatella, että entä jos itse pitääkin kierrettä yllä antamalla sille jotain sellaista ruokaa, jota sen elimistö ei kestä... Jännä juttu on vain se, että aina tässä romahdusten välissä Ninnillä on tosi hyviäkin päiviä jolloin uloste on täysin normaalia ja kiinteää. Sitten yhtäkkiä korttitalo hajoaa taas.
Viimeksi tänään olen ollut Univetiin yhteydessä ja tivannut niistä koepaloista vastauksia. Päästäisiin sitten edes hoitamaan jotain. Olkoonkin vaikka se IBD kunhan olisi jotain, mitä tälle tilanteelle voin tehdä.

Jännittäviä aikoja

Viime viikolla jätettiin viimeisetkin kortisonit pois. Nyt jännitetään jatkuuko kaikki näin hyvänä... Viimeisimmän lääkevähennyksen jälkeen (5 mg joka toinen päivä > 2,5 mg joka toinen päivä) tapahtui ruokahalussa selkeä notkahdus muutamaksi päiväksi. Sen sijaan nyt kun loputkin jätettiin pois, en ole oikeastaan huomannut mitään muutosta. Eläinlääkäri tosin sanoikin että 2,5 mg on huskyn kokoiselle koiralle niin mitättömän vähän ettei sillä käytännössä pitäisi olla merkitystä.

Inka on ollut iloinen ja reipas työntekijä, aina se on lähdössä mukaan kun valjasnipun kanssa kävelen pihalle. Pisimmät reissut tehtiin pari viikkoa sitten, kun Inka juoksi kolmen päivän aikana yhteensä 90 km. Se oli selvästi mielissään maisemanvaihdoksesta (uusi reitti), sen sijaan ulkona yöpyminen ei oikein napannut. Lellikki pääsikin sitten toiseksi yöksi sisälle mökkiin, kotonahan se asuu sisällä edelleen (ja jos koiralta kysytään, niin tarhaan ei varmasti ole mikään kiire!).

Ruokavaliosta sen verran että Virbac Dermal näyttäisi sopivan Inkalle oikein hyvin, sen kaverina menee luutonta kalkkunaa. Ainoa tällä hetkellä käytössä oleva ravintolisä on Enteromicro (maitohappobakteeri/ternimaitovalmiste). Inkalle vaikuttaisi olevan juoksu tuloillaan, koska käytös on hieman muuttunut ja turkki alkanut irtoamaan; jotenkin tuntuu ettei öljylisä olisi yhtään pahasta mutta en tiedä, uskaltaako sitä vielä antaa.

Vähemmän pillereitä

Olemme päässeet kortisoniannoksen tiputtamisessa annostukseen 5 mg joka toinen päivä. Oma operaationsa tämäkin - aina kun annosta lasketaan se vaikuttaa ensimmäisen viikon niin, että ruokahalu huonontuu ja saattaa hetkellisesti jotain muitakin oireita tulla takaisin. Mutta kun ensimmäisestä viikosta pääsee yli, elimistö ilmeisesti alkaa tottua pienempään lääkeannokseen ja ruokakuppikin tyhjenee taas normaalisti. Nyt ollaan reilut kaksi viikkoa menty tuolla 5 mg:n annoksella ja haaveilen, että ensi viikolla puolitan vielä senkin. Sen jälkeen, jos tuulet ovat meille suotuisat, jätän koko kortisonin pois. Silloin pistetään kaikki sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan parasta!!

Lunta on taas tämän viikon tullut siihen malliin, että joka päivä ollaan saatu tarpoa uria auki koirien kanssa. Inkakin juoksi tuossa viikolla ensimmäisen vajaan 35 kilometrin treenilenkin, josta vielä puolet mentiin 20-30 sentin umpihangessa. Pohjalla siellä jossain toki oli vanha moottorikelkalla ja lanalla tampattu ura, mutta ei siitä häivähdystäkään enää pinnalla näkynyt. Johtajakoirani Astro teki upeaa työtä ja hyvin varmasti löysi uran ja vei valjakon juuri sinne minne pitikin. Joku on joskus kysynyt, että miten  käskytän koiria löytämään uran jos en itsekään ole täysin varma missä se on, puhumattakaan että näkisin sen. Vastasin että en mitenkään. Siinä tilanteessa täytyy vain pitää suu kiinni, luottaa johtajiin ja antaa niiden tehdä työnsä rauhassa. Parhailla johtajakoirilla on myös erinomainen uramuisti - ne saattavat jopa vuosienkin jälkeen muistaa, että joskus on menty tästä, ja vievät erehtymättä valjakon samaa reittiä pitkin kuin aiemminkin.

Kisakalenteriakin olen erehtynyt hieman vilkuilemaan. Jos kaikki menisi kuten elokuvissa, niin myös Inkalla saattaisi olla osa tässä suunnitelmassa. Ensin täytyy tietenkin päästä kortisonista eroon... Lisäravinteina tällä hetkellä se syö edelleen Enteromicroa, johon olen todella tyytyväinen, erinomainen maitohappobakteerivalmiste, ja B-Maxia.Virbacin Dermal - kuivamuona sopii sille hyvin ja vaikuttaisi olevan riittävän tuhtia evästä kovasti työskentelevälle koiralle.

Vaikuttaako kipu käyttäytymiseen?

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt koiran kivusta kirjoittamista. Kaikki varmaan tietävät vastauksen otsikon kysymykseen, mutta se, kuinka paljon ns. huomaamatta jäävä kipu vaikuttaa, voikin olla aika yllättävää. Puusilmäkin arvaa, että jalkaansa linkkaava koira on kipeä, samoin kuin jos tuska on niin voimakas, että koira huutaa. Akuutin tapaturman jälkeen on loogista olettaa koiran tuntevan kipua. Mutta entä silloin, kun se tuleekin hiipimällä? " Tämä nyt on vaan semmonen vähän syrjäänvetäytyvä" , "Tämä on aina reagoinut voimakkaasti yllättäviin tapahtumiin, "Tämä on niin laiska ettei sitä kiinnosta hyppiä ja juosta".... Kyllä, on varmasti paljonkin koiria jotka tekevät yllämainittuja asioita ilman että olisivat kipeitäkään. Mutta väitän silti, että varsinkin krooninen kipu on paitsi vahvasti alidiagnosoitu, myös syy yllättävän moneen käytösongelmaan.

Ei pitäisi koskaan tuudittautua ajatukseen "tämä on husky/terrieri/mikä tahansa korkean kipukynnyksen omaava rotu, kyllä se kestää". Jopa tällä omalla vajaan kolmenkymmenen koiran otannalla voin sanoa, että on äärimmäisen yksilöllistä, miten koira reagoi kipuun. Näistäkin kuitenkin melkein kaikki ovat samaa rotua, suurin osa jopa saman linjan edustajia, ja silti niiden väliset erot ovat valtavat. Varsinkin isommassa laumassa tulisi joka ikinen yksilö tuntea niin hyvin, että ymmärtää jo ennen kuin se koira jumittuu koppiinsa limakalvot valkoisina, että jotain on vialla. Kyllä, eläinlääkäriin vieminen maksaa, mutta se on riski jonka on ottanut hankkiessaan koiran. On melkoisen todennäköistä että jonain kauniina päivänä se koira sairastuu ja on hoidettava. Koiran oppii tuntemaan ainoastaan viettämällä aikaa sen kanssa. Niin yksinkertaista. Ensimmäiset kivusta kertovat merkit ovat usein hienovaraisia, pieniä muutoksia käyttäytymisessä tai liikkumisessa, tavassa työskennellä. Työkoira ei lähtökohtaisesti ole "löysäpäinen paska" vaan ensin kannattaisi ehkä selvittää, onko se kipeä jostain. Aina tämä ei tarkoita välttämättä mitään dramaattista, vaan ihan jo perushieronnalla ja jäähdyttelyillä/lämmittelyillä sekä palautusjuoman käytöllä voidaan vaikuttaa aika moneenkin asiaan. On toki niitä löysäpäisiäkin olemassa, mutta varsinkin jos koira aiemmin on työskennellyt hyvin, kannattaa kivun mahdollisuus selvittää. Myös monet maaniset käytösmallit voivat olla oire kivusta; onhan näitä ympyränjuoksijoita, naapureiden näykkijöitä, hihnan nokassa rähjäkkeitä toki olemassa ihan muutenkin, mutta ei olisi paha ajatus käyttää edes hierojalla. Jatkuvasti ylilkierroksilla olevalle koiralle jo pelkästään se, että se joutuu hetkeksi rauhoittumaan ja pääsee turvalliseen ympäristöön osaavan ihmisen käsiteltäväksi voi olla valtavan rentouttava kokemus joka vaikuttaa moneen asiaan. Lähes aina on nimittäin niin, että kun keho voi hyvin, mielikin voi hyvin.

Tunnustan itsekin tehneeni virheitä kivun arvioinnissa. Kun laumaan muuttaa aikuinen koira, on sen signaalien lukeminen luonnollisesti paljon hatarammalla pohjalla kuin sellaisen, jonka on tuntenut syntymästä saakka. Inka myytiin meille hyvänä rekikoirana, avoimena ja ystävällisenä, hyvinkin potentiaalisena jalostuskoirana. Se koira jonka minä sain, oli kyllä ehkä ystävällinen, mutta arka ja vetäytyvä, eikä edes valjakossa työskentely ollut mitenkään vakuuttavaa. Kyllä se siitä, kunhan sopeutuu, ajattelin. Kesän muuttuessa syksyksi Inkasta tuli entistä vetäytyvämpi ja syystreenien alkaessa en ollut todellakaan sen juoksemisesta vaikuttunut. Että semmonen "huippukoira"... Vasta kun se muutamana päivänä jätti ruokansa syömättä ja viihtyi käytännössä kaiken aikansa kopissaan, alkoivat pienet kellot soida ja lähdettiin lääkäriin. Lopun tarinasta voittekin lukea tämän blogin ensimmäisestä ensimmäisestä postauksesta. Leikkauksen jälkeenkin Inka oli kauan todella arka. Se ei varmaankaan koskaan aiemmin elämässään ollut viettänyt aikaa sisätiloissa, mutta ei se kyllä oikeastaan halunnut tottuakaan. Se suhtautui kauhistuneesti lapsiin ja vaikutti olevan täysin kykenemätön oppimaan uusia asioita.
Kesti aikansa, että löydettiin sopiva lääkitys ja vielä enemmän aikaa, että ruokavalio saatiin säädettyä kohdilleen.
Mutta tiedättekö millainen koira minulla nyt on? Minulla on iloinen, herttainen Inka, joka tekee mielellään ja ahkerasti töitä valjakossa. Olen aika vaikuttunut siitä, että syksyn sairastelun ja täyden treenitauon jälkeen se pystyy jo nyt vetämään kahdenkymmenen kilometrin lenkkejä , sen turkki kiiltää ja lihaksiakin on. Valjakossa sen työskentely näyttää hyvin toisenlaiselta kuin keväällä ja syksyllä. Minulla oli kokoajan tunne, että se kyllä haluaa tehdä, mutta ei syystä tai toisesta pysty. Olisi vain pitänyt luottaa siihen tunteeseen jo silloin!
Lasten kanssa on tapahtunut suuria edistysaskeleita, ei Inka vieläkään mikään halinalle ole, mutta minulle riittää että se sietää heitä ja pystyy olemaan sisällä stressaantumatta elämään kuuluvista äänistä. Inka on myös oppinut muutaman pienen tempun joista se itse on äärettömän ylpeä. Tästä koirasta tuskin mitään terävintä kynää tulee koskaan, mutta on aivan ihanaa nähdä pieniä onnistumisia ja pilkettä sen silmissä, jota itse en ole koskaan aiemmin nähnyt.

Talven tunnelmia

Kuvat ovat tämän päiväiseltä lumikenkäilyreissulta, jossa Inkakin tarpoi muiden mukana. Joulukiireet alkaa olla nyt selätetty ja voidaan välillä viettää vapaapäivääkin vähän hullutellen :)  Inka on voinut hyvin, uusi ruoka selvästikin sopii sille. Töitäkin on päästy tekemään ja vähemmän kylmillä keleillä se on vetänyt pisimmillään 20 km lenkkejä. Kovilla pakkasilla Inka jää kotiin tai juoksee takitettuna lyhyempiä retkiä, ja lounastauollakin vielä laitan sille takin päälle vaikkei olisi niin kylmäkään. Karvaton vatsa kun tuppaa palelemaan aika herkästi.
Olemukseltaankin Inka on kuin eri koira, iloinen ja pirteä, ja se on jälleen alkanut kunnolla leikkimään muiden lauman jäsenten kanssa. Nyt pitää vaan itselle laittaa jäitä hattuun kovasti ja pysyä tässä ruokavaliossa (Virbac Dermal + luuton kalkkuna) sitkeästi, kun se kerran toimii näin hyvin.

Loppuun vielä se pakollinen mahakuva:

On noissa kuvissa toki valokin ihan eri, mutta omaan silmään alkaa näyttää jo huomattavasti paremmalta. Iho on rauhoittunut eikä punoittele, eikä Inka muutenkaan enää juuri kutise. Olen miettinyt että leikkaisiko nuo punertavat karvat tuosta pois, mutta ehkä ne kuitenkin vähän vielä suojaavat ennen kuin uusi turkki kunnolla kasvaa?
Kortisonin vähennykseen olemme taas alkaneet, nyt menee se 10 mg joka toinen päivä. Katsotaan kuinka käy... Tällä hetkellä vasta neljäs päivä kokeilua menossa joten varmaan tuossa ensi viikon tienoilla olen taas viisaampi.