perjantai 30. tammikuuta 2015

Vähemmän pillereitä

Olemme päässeet kortisoniannoksen tiputtamisessa annostukseen 5 mg joka toinen päivä. Oma operaationsa tämäkin - aina kun annosta lasketaan se vaikuttaa ensimmäisen viikon niin, että ruokahalu huonontuu ja saattaa hetkellisesti jotain muitakin oireita tulla takaisin. Mutta kun ensimmäisestä viikosta pääsee yli, elimistö ilmeisesti alkaa tottua pienempään lääkeannokseen ja ruokakuppikin tyhjenee taas normaalisti. Nyt ollaan reilut kaksi viikkoa menty tuolla 5 mg:n annoksella ja haaveilen, että ensi viikolla puolitan vielä senkin. Sen jälkeen, jos tuulet ovat meille suotuisat, jätän koko kortisonin pois. Silloin pistetään kaikki sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan parasta!!

Lunta on taas tämän viikon tullut siihen malliin, että joka päivä ollaan saatu tarpoa uria auki koirien kanssa. Inkakin juoksi tuossa viikolla ensimmäisen vajaan 35 kilometrin treenilenkin, josta vielä puolet mentiin 20-30 sentin umpihangessa. Pohjalla siellä jossain toki oli vanha moottorikelkalla ja lanalla tampattu ura, mutta ei siitä häivähdystäkään enää pinnalla näkynyt. Johtajakoirani Astro teki upeaa työtä ja hyvin varmasti löysi uran ja vei valjakon juuri sinne minne pitikin. Joku on joskus kysynyt, että miten  käskytän koiria löytämään uran jos en itsekään ole täysin varma missä se on, puhumattakaan että näkisin sen. Vastasin että en mitenkään. Siinä tilanteessa täytyy vain pitää suu kiinni, luottaa johtajiin ja antaa niiden tehdä työnsä rauhassa. Parhailla johtajakoirilla on myös erinomainen uramuisti - ne saattavat jopa vuosienkin jälkeen muistaa, että joskus on menty tästä, ja vievät erehtymättä valjakon samaa reittiä pitkin kuin aiemminkin.

Kisakalenteriakin olen erehtynyt hieman vilkuilemaan. Jos kaikki menisi kuten elokuvissa, niin myös Inkalla saattaisi olla osa tässä suunnitelmassa. Ensin täytyy tietenkin päästä kortisonista eroon... Lisäravinteina tällä hetkellä se syö edelleen Enteromicroa, johon olen todella tyytyväinen, erinomainen maitohappobakteerivalmiste, ja B-Maxia.Virbacin Dermal - kuivamuona sopii sille hyvin ja vaikuttaisi olevan riittävän tuhtia evästä kovasti työskentelevälle koiralle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti