Aloitetaan positiivisesta: Inka on ollut ilman kortisonia jo yli 2 kuukautta (!!) ja voi ilmeisen hyvin. Loppukaudesta se oli jopa kovasti tyrkyllä pidemmän matkan kisavaljakkooni, ja olisi lähtenytkin, ellei kohtalo olisi taas pistänyt likaiset näppinsä peliin ja torpedoinut koko reissun. Mutta siitä enemmän myöhemmin...
Kortisonin lopettamisen jälkeen Inkassa tapahtui valtava muutos. Kuiva ja lihakseton koira alkoi muutamassa viikossa kasvattaa lihasta ja karva kiiltää. Silmiin syttyi pilke ja valjakossa yhä pidemmät reissut alkoivat tuntua yhä paremmilta. Myös ensimmäinen kiima sairastumisen jälkeen on ollut ja mennyt, ja nyt ehkä uskaltaa huokaista kun siitä on kulunut reilu kuukausi. Kovasti jännitti miten hormonivaihtelut vaikuttavat sairastumiseen ja oireisiin, mutta ei ainakaan tällä hetkellä mitenkään. Karvan kasvattamisen, ja ilmojen lauhtumisen myötä Inka on myös viimein muuttanut tarhalle takaisin, aluksi totuttelemalla päivisin ja viimeisen pari viikkoa jo öisinkin. Ensimmäiset yöt olin kuulevinani pientä protestointia mutta nyt Inka jo vaikuttaisi taas viihtyvän kavereiden seurassa. Mieluusti se tosin edelleen olisi sisälle tulossa, ainakin yöksi ;)
Ruokavalion olen pitänyt edelleen samana,tosin Enteromicron jätin hiljattain pois. Toisaalta tekisi mieli kokeilla kestäisikö Inka esimerkiksi kanaa, mutta toisaalta, tällä allekirjoittaneen tuurilla, se kuitenkin sairastuisi siitä ja viettäisi taas seuraavat puoli vuotta kortisonilla...
Niin, siitä tuurista sitten.
Hyvin lupaavasti vaikuttaa siltä, että meillä olisi toinenkin IBD-koira. Oikeasti, jo yhdenkin saaminen on superhuonoa onnea, mutta että kaksi; sitä voi lähes verrata lottovoittoon.
Maaliskuun lopussa meillä oli täällä Kuusamossa koiravaljakkokisat, joihin tietenkin osallistuin. Valjakossa juoksi pääasiassa nuoria lupauksia, olihan kyseessä sprinttikilpailu ja halusin niille kisakokemusta. Erityisesti sinä päivänä loisti Ninni, toukokuussa kaksi vuotta täyttävä todella lupaava nuori johtajakoiran alku. Tasan viikko noista kisoista Ninni alkoi ripuloida voimakkaasti. Seuraavina päivinä useampi muukin nuorista koirista oireili vatsallaan, joten ajattelin että kyseessä on joku pöpö jonka saivat kisoista. Suurimmalla osalla tauti meni kuitenkin päivässä ohitse ja ne pysyivät pirteinä ja söivät hyvin. Ninni sen sijaan meni todella vaisuksi ja kipeäksi, kieltäytyi juomasta ja syömästä. Kolmantena päivänä se alkoi olla sen verran huonossa kunnossa että nesteytykseenhän se oli lähdettävä. Päätettiin kokeilla Tylosinia ja Attapectia maksimiannoksella. Pari päivää meni, eikä koiran vointi kohentunut ollenkaan. Vaihdettiin antibiootit voimakkaampiin (metronidatsoli ja joku todella laajakirjoinen ja tehokas ihmisten valmiste, jonka nimeä nyt en vain saa päähäni); ruokahalu parantui hieman mutta ulosteet olivat edelleen löysiä ja parin päivän kuluttua tuli jälleen romahdus voinnissa, koira aivan vesi/veriripulilla ja nesteytykseen. Ennen Tylosinin vaihtoa oltiin myös otettu ulostenäytteet joista tutkittiin giardia ja salmonella; negatiiviset. Tässä kohtaa alettiin epäillä, että josko siellä kuitenkin sitten olisi joku sukka tai muu pehmeä vierasesine vatsalaukussa tai suolistossa, joka ei itsestään tule ulos, vaikka varsinaiseen tukokseen viittaavaa oksentelua ei ollutkaan. Lähdettiin siis taas Oulun Univetiin. Pikaisen tutkimisen jälkeen päädyttiin siihen, että vierasesine voisi olla todennäköinen eli koira leikkauspöydälle. Ennen leikkausta sovittiin myös, että mikäli operaation aikana ei löydy mitään selkeää syytä Ninnin oireilulle, niin siltä otetaan koepalat IBD:n ja PLE:n (Protein Losing Enteropathy) varalta ja poistetaan myös kohtu, koska autoimmuunisairauksissa hormonivaihtelut usein pahentavat oireita. Kului hermostuttavat kolme tuntia, Univetistä soitetaan - mitään vierasesinettä tai muutakaan syytä ei ollut löytynyt. Tässä kohtaa takaraivossa jyskytti vain "ei, ei taas"...
Ninnin heräillessä lääketokkurasta yritin tentata leikanneelta eläinlääkäriltä, voiko tähän huonoon tuuriin olla joku syy, teenkö minä jotain väärin, kun koiratkaan eivät ole suoranaisesti sukua keskenään. En kuulemma tee vaan kyseessä on vain perinnöllinen alttius (jos siis kyseessä on autoimmuunisairaus), joka joillakin yksilöillä puhkeaa, toisilla ei. Yhteistä Ninnille ja Inkalle on se, että molemmat ovat hyvin herkkiä koiria, joskaan en ole kyllä Ninniä koskaan pitänyt erityisen stressiherkkänä yksilönä. Sehän on oma kasvattini joten olen todellakin tuntenut sen jo suunnittelupöydältä saakka. No, jalostukselliset asiat tuntuivat sillä hetkellä kuitenkin toissijaisilta, koska tärkeintä oli saada Ninni toipumaan ja lääkitykset kohdilleen. Lähdimme kotiin RC:n Gastro Intestinal Low Fat - pussukan, Colaid- lisäravinteen, Primperanin ja Antepsinin kanssa. Inkan ruoka, Virbac Dermal, ei Ninnille sopinut suht korkean rasvapitoisuuden vuoksi, ripulioireisiin kun olisi hyvä antaa kevyempää evästä. Kotona kävi ilmi, että Ninni oli ruokavalion muutoksesta eri mieltä ja kieltäytyi säännönmukaisesti syömästä Gastro Intestinalia. Ensimmäisen yön ja seuraavan päivän se oli todella kipeä ja vaisu. Iltaa kohden alkoi hieman piristyä mutta vieläkään ei mikään ruoka kelvannut. Oli kanasuikaletta, possupullaa, broilerin sydäntä.... Yhdelle laihdutuskuurilaiselle oli kuitenkin sulamassa naudanmahaa ja yllätyksekseni Ninni tuli sitä kerjäämään, kun ruokin tätä dieettikoiraa. Annoin palan, se söi, ja toisenkin. Jipii!! Ravintoarvoiltaanhan naudanmaha nyt ei ole kummoinen, mutta pääasia oli, että edes jotain meni vapaaehtoisesti suusta alas. Tämän jälkeen Ninni piristyi silmin nähden ja suostui syömään myös broiskun sydämiä. Se oli kolme päivää oikein reipas ja ulosteetkin ehtivät muuttua normaaleiksi, kunnes taas tuli romahdus. Ensin se alkoi pihalla syödä heinää, sitten meni vatsa löysälle, koira kipeäksi, vesiripulille ja taas syömättömäksi. Seuraavana päivänä nesteytykseen... Tässä vaiheessa fiilikset alkoivat olla aika turhautuneet. Otimme Ninnistä vielä verinäytteet joissa katsottiin verestä kokonaisproteiini, albumiini ja lipaasi (eli haima-arvo). Nesteytyksen jälkeen Ninni oli edelleen kotona vaisu ja surkea, eikä syönyt. Annoin illalla sille lopulta kipulääkkeen kun emme oman eläinlääkärin kanssa sillä hetkellä enää oikein muutakaan keksineet, millä sen oloa voisi helpottaa. Ja kas, meni pari tuntia, ja Ninni alkoi piristyä, kävi itse juomassa ja halusi ruokaa. Seuraavana päivänä jatkoin edelleen pienillä annoksilla naudanmahaa, raejuustoa ja nappulaa (jota se vihdoin suostui syömään!). Arvelin että josko kuitenkaan se broiskun sydän ei ollut Ninnille sopinut joten se jätettiin sitten ruokavaliosta pois. Verinäytteistäkin tuli tulokset, haima-arvo oli koholla ja proteiiniarvot viiterajojen alapuolella mutta kuitenkin jonkin verran nousseet verrattuna reilun viikon takaisiin. Haima-arvon suhteen oli eläinlääkärin mielestä vaikea sanoa, onko se syy vai seuraus pitkään jatkuneesta suolisto-oireilusta. Oli kuitenkin ajatuksena pitää Ninni mahdollisimman vähärasvaisella ja hyvin sulavalla ruoalla ainakin siihen saakka, kunnes niistä koepaloista tulee vastaukset. Ninni pysyi jälleen reilut kaksi päivää hyvävointisena ja sitten kierre alkoi uudelleen. Tällä kertaa olin kaukaa viisas (tai ainakin viisaampi!) enkä epäröinyt antaa Ninnille kipulääkettä heti kun huomasin aamulla sen olevan kivulias. Ripulointia kesti päivän, mutta illalla se jo sentään söi. Jätin nappulan pois, kun ajattelin, että josko siinä olisi sittenkin se syy... tällaista vuoristorataa on nyt jatkunut yhteensä viikon, vai kaksi? Olen viime päivinä kuitenkin saanut tuon syöksykierteen lyhyemmäksi antamalla rohkeasti kipulääkettä jo alkuvaiheessa, heti kun huomaan että Ninnillä on taas vatsa sekaisin. Tuntuu, että mitä pidempään se on syömättä, sitä huonompaan kuntoon se ehtii mennä, ja sitä vaikeampaa sitä on saada syömään vapaaehtoisesti yhtään mitään. Nyt olen vaiheessa, jossa Ninni syö seitiä ja raejuustoa; kana, naudanmaha ja Gastro Intestinal on nyt lopullisesti pois kuviosta. Voi tietenkin olla, että koiraparan suolisto on nyt muutenkin niin kovilla ettei siedä yhtään mitään. Toisaalta tuntuu tyhmältä ajatella, että entä jos itse pitääkin kierrettä yllä antamalla sille jotain sellaista ruokaa, jota sen elimistö ei kestä... Jännä juttu on vain se, että aina tässä romahdusten välissä Ninnillä on tosi hyviäkin päiviä jolloin uloste on täysin normaalia ja kiinteää. Sitten yhtäkkiä korttitalo hajoaa taas.
Viimeksi tänään olen ollut Univetiin yhteydessä ja tivannut niistä koepaloista vastauksia. Päästäisiin sitten edes hoitamaan jotain. Olkoonkin vaikka se IBD kunhan olisi jotain, mitä tälle tilanteelle voin tehdä.
