torstai 27. elokuuta 2015

Treenikauden alku

Edellisestä takapakista selvittiin lopulta paljon paremmin kuin miltä vaikutti. Ninnillä oli lomaviikon ajan äärimmäisen tunnollinen hoitaja ja kotona meitä odottikin iloinen, silmin nähden pyöristynyt koira! Sittemmin Ninnin elämä on sujunut melko tasaisesti eikä ylimääräisiä lääkityksiä ole tarvittu. Kortisonia menee edelleen 10 mg joka toinen päivä ja näin näppituntumalta sanoisin, että se tulee myös tarpeeseen. Olen suunnitellut yrittäväni annostuksen laskua ja mahdollista lopetusta sitten kunhan maa jäätyy ja lumet tulevat. Tällä hetkellä Ninni löytää varmasti jokaiselta metsälenkiltä jotain mutusteltavaa joten koen turvallisemmaksi pitäytyä vielä jonkin aikaa kortisonilla, kun tästä annostuksesta ei vaikuta sivuvaikutuksiakaan tulevan. Ninni alkaa olla kaikin puolin aivan koiran näköinen, juuri sopivassa kunnossa ja jopa lihaksiakin on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä. Turkki on kiiltävä ja hyvä ja anturat ehjät, joskin aika pehmeät. Se jaksaa tehdä helposti jopa useamman tunnin metsälenkkejä joissa se juoksee pääosin vapaana tuolla äärettömän kevyellä ja vaivattomalla askeleellaan. Se on omista koiristani tällä hetkellä selkeästi nopein ja kiitää välillä mättäikössä kuin juoksisi tuulen kanssa kilpaa, kun ei muista ole enää vastusta. Ja voi miten minä nautin pelkästään siitä, että saan katsella sitä.

Tähän aikaan jokainen itseään kunnioittava rekikoiraihminen julkaisee päivityksen jossa kerrotaan syystreenien aloituksesta. Meillä saavat muut koirat vielä odottaa, mutta tänään otin sitten suuren askeleen ja puin Ninnille valjaat päälle. Vielä on pitkä matka siihen, että Ninni juoksisi muiden kanssa samoissa treeneissä, mutta kutsutaan tätä nyt ainakin erävoitoksi - muutama kuukausi sitten olin vielä äärimmäisen epäileväinen siitä, onko Ninnistä ensinnäkään eläjäksi enää, puhumattakaan että sille vielä joskus valjaita laittaisin. Tänään sillä oli valjaat päällä ja valtava palo tehdä sitä mitä se rakastaa eniten maailmassa. Lenkin pituus oli kaikki kaksi kilometriä ja minun hölkkävauhtiani pääasiassa, mutta jostakin se on aloitettava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti