keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kilobileet!





Kerrankin jotain positiivista! Meillä vietettiin eilen kilobileitä eli oli Ninnin viikkopunnituspäivä. Asia oli niin kuin vähän jo silmämääräisesti aavistelinkin, Ninnin paino on vihdoin kääntynyt nousuun ja tullutkin sitten reilut puoli kiloa viikossa, ollen nyt 13,9 kg. Tämän kunniaksi mentiin neitokaisen (ja parin muun koiran) kanssa pellolle juoksemaan ja kylläpä oli kivaa :)  Viime päivien aikana myös tuotosten laatu on muuttunut lätäköistä enemmän kasamaisiksi, eli siis kiinteytyy koko ajan. Tiedän kyllä oikein hyvin että romahdus voi tulla jo yön aikana, mutta ai että on mukava välillä kirjoittaa jotain iloisempaakin. Eilisessä auringonpaisteessa, katsellessani pellolla loikkivaa koiraa, tuntui pitkästä aikaa siltä, että ehkä tässä on toivoakin. Jospa nyt viimeinkin oltaisiin oikeassa suunnassa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti