keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulun toivotukset

Joulu on meillä täällä Käpälämäessä kiireistä aikaa. Koirat juoksevat asiakastöissä ja me ihmiset teemme kaikkemme varmistaaksemme, että koirat pysyvät parhaassa mahdollisessa kunnossa ja jaksavat päivästä toiseen hyvällä fiiliksellä. Tälläkin hetkellä yksi kappale johtajakoiria makoilee jaloissa nauttimassa "omasta ajasta" :) Pakkasmittari huitelee jossain -29 asteen tietämillä, mutta eihän se meitä haittaa. Ohuempiturkkiset koirat saavat takkia päälleen tai tulevat sisälle yöksi, paksumpiturkkiset nukkuvat edelleen tyytyväisenä paksuilla olkipatjoilla kopeissa, tai osa valintansa mukaan jopa kiepillä lumihangessa.
Ulkona on talven ihmemaa parhaimmillaan. Vaikka kuinka olisi ikänsä täällä asunut, niin kyllä sitä vain pysähtyy ihailemaan ja ihmettelemään. Tykkylumiset puut ja matalalta vaarojen takaa pilkistävät auringonsäteet, illalla tähtien lomassa leiskuvat revontulet ovat vain jotain sellaista jota sanat eivät riitä kuvaamaan. Varsinkin, kun sen kaiken koet koiravaljakon jalaksilta käsin.

Uusi ruoka tuntuu sopivan Inkalle hyvin, vatsa ei ole ollut lainkaan sekaisin. Se tekee nyt todella hyvällä asenteella töitä, on valjakossa helppo ja hiljainen. Toki toipilaana saa vielä enemmän vapaapäiviä kuin "ykköskoirat" mutta silti olen erittäin positiivisesti yllättynyt ja iloinen. Inka on kovasti mielissään aina kun pääsee mukaan ja näillä pakkasilla saa toki loimen päällensä aina tauoilla. Viime viikolla kävimme eläinlääkärissä vielä varmuuden vuoksi mittauttamassa B12- ja folaattiarvot, ne olivat normalit mutta kuitenkin hieman alhaiset. Ei ehkä tarvetta pistoksille mutta jatkan B-maxia suun kautta annettuna. Inkalla oli painokin noussut reilun kilon lokakuisen leikkauksen jälkeen, joten kyllä sinne jotain imeytyy. Vatsanalus punoittaa edelleen jonkin verran, mutta mielestäni koko ajan vähemmän. Ajattelin ensi viikolla laittaa taas vertailukuvat. Lihaskunto ja turkkikin on varsin hyvä, kun ottaa huomioon mitä kaikkea sille on nyt syksyn aikana ehtinyt tapahtua.  Kortisonia menee 10 mg/päivä, ajattelin että en ala edes yrittää vähentää sitä ennen kuin tämä jouluhärdelli on ohitse - en kuitenkaan pysyisi laskuissa, että mikä päivä se on lääkkeensä saanut ja milloin ei... Isot kiitokset kaikille meitä tänä syksynä auttaneille ja tukeneille, nyt näyttää vihdoin oikein valoisalta ja toivottavasti jatkuukin näin.

Käpälämäen väki toivottaa ihanaa joulun aikaa kaikille ja paljon lunta, liukkaita rekiuria ja uusia seikkailuja vuodelle 2015!

1 kommentti:

  1. surgical steel vs titanium - The best welding razor in the market
    Our surgical steel vs titanium touring titanium titanium bmx frame model is trekz titanium pairing the best you can get from graphite titanium babyliss pro a traditional stainless steel razor. This titanium trim as seen on tv high-performance graphite-coated steel model $55.00 · ‎In stock

    VastaaPoista