Uskoako sattumaan?

On ollut tosi hyvä viikko. Ninni on syönyt hyvin ja alkaa näyttää kutakuinkin koiralta pitkästä aikaa. Lenkkeilläkin ollaan vihdoin uskallettu hieman vapaammin. Kirjoittelin eläinlääkärin kanssa kuulumisia ja hän ehdotti, että olisikohan ruokinnan suhteen järkevää siirtyä kokonaan kotiruokaan jotta tiedetään paremmin, mistä oireilu milloinkin johtuu. Perusraaka-aineena pysyy vaalea kala (siika, silakka, seiti) ja hiilihydraatti/kuitulähteistä etsitään sopiva, ensimmäisenä kokeiluun otin kauran. Lisäravinteilla täydennetään sitten ruokavalio kunnolliseksi, toki yksi kerrallaan lisäten. Pari päivää meni aivan hyvin, mutta eilen illalla Ninni jätti ruoan syömättä. En ollut hirveän huolestunut, koska ruoka-annokset ovat olleet aika suuria ja Ninni oli muuten reipas ja pirteä. Aamuyöstä se oksensi tyhjää mahaa ja sanomattakin on selvää että aamuruoka jäi syömättä. Limakalvot olivat vaaleat ja koira taas vaisu ja kipeä. Turhauttavan ahdistavaa. Annoin äsken Litalginin ja kortisonit ja toivon että se nyt alkaisi taas syömään.
Sitten arvaukset, mistä tämä johtuu? Onko se kaura, jota ehti syödä ruokalusikallisen per ateria kahden päivän ajan? Yleensä Ninni tosin on reagoinut sopimattomiin ruokiin voimakkaalla ripulilla eikä syömättömyydellä, ja eilen illalla se tosiaan ei ollut mitenkään sairaan oloinen, ennemmminkin vain sen näköinen ettei ollut nälkä. Kakat ovat viime päivinä olleet menossa hyvään suuntaan joten siksikään ei oikein haluaisi uskoa kauran aiheuttavan oireita. Tuliko aterioille vain liian pitkä väli, joka sitten aiheutti oksentelun ja kipuilun? Uskoako sattumaan...

Kortisonia jatketaan tällä annostuksella (10 mg joka toinen päivä) "epämääräisen ajan", varmaan ainakin kesän loppuun asti tai kuitenkin niin pitkään, että saadaan ruokavalio kohdilleen ja pidempi rauhallinen jakso alle.

Ja kertokaapa, mistä nuo tietää että silloin pitää sairastua kun eläinlääkärit on aloittaneet lomansa?! Molemmat omalääkärit ovat tänä viikonloppuna jääneet kesälomalle ja palailevat töihin kai joskus heinä-elokuun taitteessa. Ei yhtään innostaisi alkaa selostamaan koko tätä tarinaa alusta alkaen kenellekään uppo-oudolle. Pitää siis todellakin toivoa että tästä takapakista selvitään ilman lääkärin apua.

Kilobileet!

Kerrankin jotain positiivista! Meillä vietettiin eilen kilobileitä eli oli Ninnin viikkopunnituspäivä. Asia oli niin kuin vähän jo silmämääräisesti aavistelinkin, Ninnin paino on vihdoin kääntynyt nousuun ja tullutkin sitten reilut puoli kiloa viikossa, ollen nyt 13,9 kg. Tämän kunniaksi mentiin neitokaisen (ja parin muun koiran) kanssa pellolle juoksemaan ja kylläpä oli kivaa :)  Viime päivien aikana myös tuotosten laatu on muuttunut lätäköistä enemmän kasamaisiksi, eli siis kiinteytyy koko ajan. Tiedän kyllä oikein hyvin että romahdus voi tulla jo yön aikana, mutta ai että on mukava välillä kirjoittaa jotain iloisempaakin. Eilisessä auringonpaisteessa, katsellessani pellolla loikkivaa koiraa, tuntui pitkästä aikaa siltä, että ehkä tässä on toivoakin. Jospa nyt viimeinkin oltaisiin oikeassa suunnassa...

Jatkohoitoa

Juttelin eilen Univetissä Ninniä hoitavan eläinlääkärin kanssa. Tuli jotenkin tosi rauhallinen mieli. Ninnillähän on nyt eri lääkäri kuin Inkalla oli syksyllä. Silloin koin jääneeni varsin yksin minulle täysin uuden sairauden kanssa - meillä kyllä kuntaeläinlääkärit selvittivät kiitettävästi asioita ja auttoivat minkä pystyivät, mutta diagnoosin tehneeseen lääkäriin en tainnut saada kertaakaan yhteyttä sen jälkeen kun Oulusta lähdettiin.
Mutta nyt on ihan toinen tarina, onneksi! Minä tiedän enemmän ja hoitavaa lääkäriä tuntuu oikeasti kiinnostavan, mitä meille kuuluu ja miten täällä sujuu. Myös ruokavalion suhteen häneltä saa hyvinkin järkeviä ehdotuksia.

Suunnitelma on nyt siis se, että jatkamme kortisonia annoksella 10 mg joka toinen päivä reilun pari viikkoa. Sitten pidetään taas puhelinpalaveri ja suunnitellaan jatkoa. Ruokaan saisi lisätä nyt joko rasvaisempaa kalaa tai kananmunaa, jotta energiapitoisuus kasvaisi ja Ninni toivottavasti alkaisi myös saada vähän painoa takaisin. Kananmunaa on CID-nappulassakin joten siltä osin pysytään vielä eliminaatiodieetin rajoissa. Oli puhetta siitä että ihan villillä kortilla ei nyt kannattaisi alkaa lihoja kokeilemaan, koska suolisto on niin ärtynyt että pyritään pitäytymään nyt ainakin jonkin aikaa tässä ruokavaliossa joka tuntuisi edes kohtuullisesti toimivan. Jos kananmuna ei sovi, voisi ajatella lisäävänsä jotain hyvälaatuista öljyä. Mahdollista närästystä mietittiin myös ja todettiin että koska ruoan jälkeen lattioiden nuolemista (olen itse ajatellut että Ninnillä on vielä nälkä ja se yrittää keräillä muruja lattialta) ja satunnaista röyhtäilyä on esiintynyt, annetaan samalla nyt myös Antepsinia uusi kuuri. Siitä ei kuulemma haittaakaan pitäisi olla.

Pitäkää peukkuja!

Tapaus Ninni

Kuvassa Ninni johdossa ensimmäisessä kilpailussaan Kuusamo Sprintissä äitinsä Flamjan vierellä maaliskuun lopussa, reilua viikkoa ennen kuin painajainen alkoi.

Tarinan alkuosan voi lukea edellisestä postauksesta. Siinä olimme siis jääneet kohtaan, jossa odotettiin koepaloista vastauksia. Koepaloista löytyi eosinofiilinen ja lymfoplasmasyyttinen enteriitti (eosinophilic and lymphoplasmacytic enteritis), jotka Ninnin tapauksessa todennäköisimmin viittaavat ruoka-aineintolerassiin tai yliherkkyyteen. Kyse voi olla myös IBD:stä mikäli oireilu jää pitkäkestoisemmaksi. Eläinlääkäri suositteli eliminaatiodieettiä ja kortisonikuurin aloittamista. Parin päivän googlettelun jälkeen valitsin Ninnille eliminaatioon ruoaksi Specific CID - kuivamuonan ja keitetyn pakastesein. Lisänä menee Möllerin tupla - kapseli, helokkiöljykapseli, Colaid sekä 2 Idoform- maitohappobakteerikapselia päivässä. Tällä hetkellä se syö noin 600 g seitä sekä 1-2 dl nappulaa päivässä, suurempaa kuivamuonamäärää ei suolisto tunnu oikein sietävän.
Kortisonikuuri aloitettiin toukokuun alussa isolla annoksella kuten kuvaan kuuluu, jota sitten lähdettiin kuitenkin asteittain aika nopeasti laskemaan. Ensimmäiset päivät olivat masentavia, Ninni kyllä söi, mutta muuten se vain joi ja nukkui. Vointi piristyi sitä mukaa kun kortisonia vähennettiin, ruokahalun pysyessä kuitenkin hyvänä. Kymmenen päivän kuluttua oltiin suunnitellusti lääkkeistä irti, ulosteet olivat aika hyviä (lue: hyvin lähellä normaalia) ja koira oli reipas, joskin luurangonlaihaksi kuihtunut. Reilun 52 senttiä korkea koira painaa vajaa 13 kiloa... Toki se on kevytrakenteinen, mutta silti...!
Elettiin viime viikon tiistaita, ja Ninni sai napattua toisen koiran suustaan pudottaman koirankeksin. Siitä alkoi ripulointikierre joka johti jo perjantaina täyteen vesiripuliin ja lauantaiaamuna (eilen) se ei sitten enää syönytkään, oli valtavan kipeä ja limakalvot aivan vaaleat. Jo perjantaina soittelin taas Univettiin mutta omaeläinlääkäri ei tietenkään ollut töissä ja jonkin eläintenhoitajan kautta sain ohjeeksi jatkaa kortisonilla siitä mihin oltiin jääty. Lauantaina aamulla oli pakko myös antaa taas Litalginia - se tuntuu auttavan Ninnin kipuun hyvin ja jo tunnin kuluttua lääkkeen antamisesta Ninni suostui syömään. Eilinen meni siis pienin annoksin Ninniä ruokkiessa, tänään ollaan palattu normiannoksiin (3 kertaa päivässä). Ulosteet ovat edelleen ripulia, mutta ei sentään ihan pelkkää vettä. Juuri kirjoittelin Univetin lääkärille taas selostuksen ja avunpyyntömailin soittopyynnön kera.
Kysymys siis kuuluu, miten tästä eteenpäin? Jatketaanko kortisonilla, jos jatketaan niin millä annoksella? Uskaltaako tuon ruoan kanssa alkaa nyt yhtään säätämään, voihan se olla että kuivamuonassa on jokin mikä Ninnin suolistoa ärsyttää, tai siinä kalassa? Vai mennäänkö nyt härkäpäisesti tällä ruokinnalla sinne juhannukseen asti? Periaatteessahan tämä nyt sopii ainakin jotenkin, joskaan ehkä ei täydellisesti. Onko mahdollista että Ninnin suolisto on nyt niin ärtyneessä tilassa että on aivan sama mitä sille antaa, niin kuitenkaan ei sovi? Ja onko mahdollista, että se ei enää palaudu? Tämä tuntuu niin erityisen turhauttavalta siksi, että ennen tätä viimeisintä episodia Ninnillä ehti pari päivää olla täysin normaali, kiinteä uloste. Ja nyt lähdetään taas nollista liikkeelle. Niin paljon kysymyksiä ja veikkaan että saan vastaukseksi, että aika näyttää. Jo kokemuksesta tiedän valmiiksi että autoimmuunisairauksissa se taudinkuva ja -eteneminen on hirvittävän yksilöllistä. Silti, kaipaan toimintasuunnitelmaa. Pieni rohkaisukaan ei olisi pahitteeksi....

                                                          Ninni tänään, 2-vuotispäivänään.

Jännittäviä aikoja

Viime viikolla jätettiin viimeisetkin kortisonit pois. Nyt jännitetään jatkuuko kaikki näin hyvänä... Viimeisimmän lääkevähennyksen jälkeen (5 mg joka toinen päivä > 2,5 mg joka toinen päivä) tapahtui ruokahalussa selkeä notkahdus muutamaksi päiväksi. Sen sijaan nyt kun loputkin jätettiin pois, en ole oikeastaan huomannut mitään muutosta. Eläinlääkäri tosin sanoikin että 2,5 mg on huskyn kokoiselle koiralle niin mitättömän vähän ettei sillä käytännössä pitäisi olla merkitystä.

Inka on ollut iloinen ja reipas työntekijä, aina se on lähdössä mukaan kun valjasnipun kanssa kävelen pihalle. Pisimmät reissut tehtiin pari viikkoa sitten, kun Inka juoksi kolmen päivän aikana yhteensä 90 km. Se oli selvästi mielissään maisemanvaihdoksesta (uusi reitti), sen sijaan ulkona yöpyminen ei oikein napannut. Lellikki pääsikin sitten toiseksi yöksi sisälle mökkiin, kotonahan se asuu sisällä edelleen (ja jos koiralta kysytään, niin tarhaan ei varmasti ole mikään kiire!).

Ruokavaliosta sen verran että Virbac Dermal näyttäisi sopivan Inkalle oikein hyvin, sen kaverina menee luutonta kalkkunaa. Ainoa tällä hetkellä käytössä oleva ravintolisä on Enteromicro (maitohappobakteeri/ternimaitovalmiste). Inkalle vaikuttaisi olevan juoksu tuloillaan, koska käytös on hieman muuttunut ja turkki alkanut irtoamaan; jotenkin tuntuu ettei öljylisä olisi yhtään pahasta mutta en tiedä, uskaltaako sitä vielä antaa.

Vähemmän pillereitä

Olemme päässeet kortisoniannoksen tiputtamisessa annostukseen 5 mg joka toinen päivä. Oma operaationsa tämäkin - aina kun annosta lasketaan se vaikuttaa ensimmäisen viikon niin, että ruokahalu huonontuu ja saattaa hetkellisesti jotain muitakin oireita tulla takaisin. Mutta kun ensimmäisestä viikosta pääsee yli, elimistö ilmeisesti alkaa tottua pienempään lääkeannokseen ja ruokakuppikin tyhjenee taas normaalisti. Nyt ollaan reilut kaksi viikkoa menty tuolla 5 mg:n annoksella ja haaveilen, että ensi viikolla puolitan vielä senkin. Sen jälkeen, jos tuulet ovat meille suotuisat, jätän koko kortisonin pois. Silloin pistetään kaikki sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan parasta!!

Lunta on taas tämän viikon tullut siihen malliin, että joka päivä ollaan saatu tarpoa uria auki koirien kanssa. Inkakin juoksi tuossa viikolla ensimmäisen vajaan 35 kilometrin treenilenkin, josta vielä puolet mentiin 20-30 sentin umpihangessa. Pohjalla siellä jossain toki oli vanha moottorikelkalla ja lanalla tampattu ura, mutta ei siitä häivähdystäkään enää pinnalla näkynyt. Johtajakoirani Astro teki upeaa työtä ja hyvin varmasti löysi uran ja vei valjakon juuri sinne minne pitikin. Joku on joskus kysynyt, että miten  käskytän koiria löytämään uran jos en itsekään ole täysin varma missä se on, puhumattakaan että näkisin sen. Vastasin että en mitenkään. Siinä tilanteessa täytyy vain pitää suu kiinni, luottaa johtajiin ja antaa niiden tehdä työnsä rauhassa. Parhailla johtajakoirilla on myös erinomainen uramuisti - ne saattavat jopa vuosienkin jälkeen muistaa, että joskus on menty tästä, ja vievät erehtymättä valjakon samaa reittiä pitkin kuin aiemminkin.

Kisakalenteriakin olen erehtynyt hieman vilkuilemaan. Jos kaikki menisi kuten elokuvissa, niin myös Inkalla saattaisi olla osa tässä suunnitelmassa. Ensin täytyy tietenkin päästä kortisonista eroon... Lisäravinteina tällä hetkellä se syö edelleen Enteromicroa, johon olen todella tyytyväinen, erinomainen maitohappobakteerivalmiste, ja B-Maxia.Virbacin Dermal - kuivamuona sopii sille hyvin ja vaikuttaisi olevan riittävän tuhtia evästä kovasti työskentelevälle koiralle.

Ja takaisin kortisonille

... Niin että heilahti. Inkan kutina jatkui voimakkaana vielä aamullakin, joten soittelin eläinlääkärille ja tulimme siihen lopputulokseen että suurennetaan nyt kortisoniannosta takaisin siihen 20 mg/päivä eli 10 mg aamuin illoin. Jos oireet eivät ala nyt parissa päivässä helpottamaan, niin sitten vastaanotolle raapenäytteeseen. Lisäksi oli puhetta ruokavaliosta ja jos nappulaa meinaisi vielä syöttää, niin hypoallergiakuivamuonaanhan se olisi järkevintä siirtyä. Itse haluaisin antaa mieluummin raakaruokaa, tai edes lihaa nappulan mukana. Kovasti nyt on pohdinnassa sitten, otanko se hyponappulan mukaan tähän vai pysynkö pelkässä kalkkunassa. Kaikki muu, mukaan lukien lisät, ovat nyt pannassa parisen viikkoa. Siitä sitten pikkuhiljaa noita vitamiini/kivennäisvalmisteita yksi kerrallaan kokeilemaan.
 
Joo, olenhan minä lukenut että kortisonin vähennyksen aikaan ei tehdä ruokavaliokokeiluja. Jotenkin en vain tullut ajatelleeksi sitä omalle kohdalle.... <morkkis>

Tähän iltaan mennessä pahin rapsuttelu on selvästi vähentynyt, mutta ei loppunut kokonaan. Sain vinkin kokeilla kypsentää tuota kalkkunaa rouva nirppanokalle, ja uunissa paistettuna parisataa grammaa iltaruokaa katosi varsin vauhdikkaasti parempiin suihin. Haju oli aika karmaiseva, kun uunin luukun avasin, mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen... Onneksi kepo ei ollut kotona! :D

Viisi päivää

... Ilman nappulaa ja muutos on ollut melkoinen! Nyt tuo koira viimeinkin syö. Ihan en uskalla huokaista helpotuksesta vielä, mutta hyvältä näyttää. Varsinkin luutonta broileria ja kalkkunaa se tuntuisi syövän suunnilleen niin paljon kuin kuppiin laittaa. Tällä hetkellä menee kolmella tai neljällä aterialla yhteensä noin 600-750 g lihaa päivässä. Siihen tulee lisäksi muutama ruokalusikallinen kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia, teelusikallinen pellavansiemenrouhetta, kaksi teelusikallista Multidogia ja teelusikallinen Nutrolin Senioria. Purkista sitten vielä B-Max, Pii-Pet ja Gefilus-tipat.

Myös olemukseltaan Inka on nyt paljon rennompi kuin aikaisemmin. Ei se vieläkään mikään penaalin terävin kynä ole (eika varmaan tule koskaan olemaankaan), mutta tuntuu suhtautuvan hyväntuulisemmin asioihin ja myös sietokyky lapsia kohtaan on parempi. Aggressiivinenhan se ei missään nimessä ihmisiä kohtaan ole vaan ennemmin välttelevä, onneksi. Varsinkin ulkona siedätys sujuu paremmin, Inka on vapaana ja käy välillä hyvinkin läheltä lapsia katsomassa.

Pari päivää sitten otin Inkan ensimmäistä kertaa valjakon mukaan juoksemaan, tosin se oli vapaana. Matka oli vain viisi kilometriä ja tiesin jo etukäteen vauhdin olevan ravailua, joten uskalsin antaa Inkan lähteä mukaan. Olipa se innoissaan! Lenkin jälkeen se toki oli jonkin verran väsynyt mutta ei vaikuttanut kipeältä. Muutoin liikunta on ollut lähinnä pihalla juoksentelua ja pieniä metsälenkkejä tässä lähimaastossa. 

Jos tämä viikonloppu menee hyvin, ajattelin maanantaina kokeilla kortisoniannoksen pienentämistä. Ohje oli, että  kun on viikon ollut oireeton, pitäisi annosta laskea. Katsotaan, miten käy.