Yksi eteen, kaksi taakse

Nyt sitä vasta oikeastaan tajuaa, miten valtavan hyvä tuuri Inkan kanssa on käynyt. Huonoa onnea toki siksi, että se sairastui, mutta sairastumisen jälkeen varsin nopeasti ja pienellä säätämisellä saatiin ruokavalio kohdilleen ja toipuminen oli siitä eteenpäin tasaisen vakaata.
Ninnin kanssa tuntuu että säädetään ja säädetään eikä mikään oikein toimi kunnolla. Yksi askel eteen, ja kaksi taakse, romahdus, kaksi eteen, yksi taakse. Jotain on perustavanlaatuisesti pielessä sen ruokavaliossa, tai sitten, kuten mietin jo edellisessä tekstissä, sen suolisto vain nyt on niin surkeassa jamassa että mikään ei sovi. Tuskin se suolisto myöskään pääsee palautumaan kun on koko ajan ripulilla?
Kananmunaa kokeilin vajaan viikon verran. Puolikas kananmuna päivässä ei vielä tehnyt mitään, mutta kokonaisesta alkoi pihalla ramppaaminen. Jätettiin se siis pois.Nyt on testissä silakkafileet, joita ainakin näyttää kestävän lisätä yksi per päivä. Tulisi vähän lisää sitä rasvaakin sitten.
Ellei tilanne nyt seuraavan viikon aikana merkittävästi lähde parantumaan, aion ehdottaa lääkärille seuraavaksi jonkin hypoallergiaruuan ottamista kokeiluun. En todellakaan ole mikään fani niiden suhteen, mutta pakkohan tuolle koiralle olisi jotain saada, mikä imeytyisi ja rauhoittaisi tilanteen. Tällä hetkellä Ninni kyllä kakkailee kutakuinkin normaalein välein, pari kertaa vuorokaudessa, ja määrä mikä tulee ulos on pienempi kuin mitä ruokaa menee sisään, mutta tuotos on todella löysää. Jos asteikko on vesiripuli, ripuli, löysä, kiinteähkö ja kiinteä niin me ollaan kohdassa ripuli. Tuntuu, että yhtikäs mikään ei saa tuotoksia kiinteämmiksi. Olisi niin huippua kun olisikin joku pilleri "anna tätä niin se paranee"....

Olen päättänyt aloittaa viikottaiset punnitukset jotta saan jotakin silmää luotettavampaa arviointikeinoa. Tällä viikolla tiistaina Ninni painoi 13,3 kg. Hoitoselvityksiä kaivaessa huomasin, että kuukausi sitten, tähystysleikkauksen jälkeen, se on painanut 13,8 kg. Yllä oleva kuva on otettu aika lailla viikko sitten. Pääsääntöisesti Ninnin vointi on kuitenkin aika tasainen. Se ei ole enää ollut kipeän oloinen ja ruokamäärän kasvattamisen jälkeen on lattian nuolemiset jääneet pois. Antepsinia annoin muutaman päivän mutta en huomannut sillä mitään vaikutusta. Ninni osallistuu mielellään päivittäisiin puuhiin, käy juoksutarhassa leikkimässä toisten kanssa, kulkee kävelylenkeillä mukana reippaasti ja opettelee "takapiha-agilitya" aina silloin tällöin. Väsyy se toki huomattavasti nopeammin kuin aiemmin, tunnin juoksutarhailun jälkeen (jossa se ei todellakaan koko aikaa leiki ja juokse vaan ennemminkin seurustelee rauhallisesti) se nukkuu tyytyväisenä loppupäivän. Ei se sentään ihan menetetty tapaus (vielä) ole, minua vain stressaa etten saa noita kakkoja muuttumaan normaaleiksi ja painoa nousuun. Koira itse taas näyttää olevan ihan tyytyväinen siihen että saa asustella sisällä, syödä 3-4 kertaa päivässä, pääsee päivittäin hihnalenkeille ja saa silloin tällöin vähän aivojumppaa. Kaikeksi onneksi nyt ei ole talvi ja se ei joudu katsomaan sitä kuinka muut lähtee töihin, työnarkomaani kun on...

Tapaus Ninni

Kuvassa Ninni johdossa ensimmäisessä kilpailussaan Kuusamo Sprintissä äitinsä Flamjan vierellä maaliskuun lopussa, reilua viikkoa ennen kuin painajainen alkoi.

Tarinan alkuosan voi lukea edellisestä postauksesta. Siinä olimme siis jääneet kohtaan, jossa odotettiin koepaloista vastauksia. Koepaloista löytyi eosinofiilinen ja lymfoplasmasyyttinen enteriitti (eosinophilic and lymphoplasmacytic enteritis), jotka Ninnin tapauksessa todennäköisimmin viittaavat ruoka-aineintolerassiin tai yliherkkyyteen. Kyse voi olla myös IBD:stä mikäli oireilu jää pitkäkestoisemmaksi. Eläinlääkäri suositteli eliminaatiodieettiä ja kortisonikuurin aloittamista. Parin päivän googlettelun jälkeen valitsin Ninnille eliminaatioon ruoaksi Specific CID - kuivamuonan ja keitetyn pakastesein. Lisänä menee Möllerin tupla - kapseli, helokkiöljykapseli, Colaid sekä 2 Idoform- maitohappobakteerikapselia päivässä. Tällä hetkellä se syö noin 600 g seitä sekä 1-2 dl nappulaa päivässä, suurempaa kuivamuonamäärää ei suolisto tunnu oikein sietävän.
Kortisonikuuri aloitettiin toukokuun alussa isolla annoksella kuten kuvaan kuuluu, jota sitten lähdettiin kuitenkin asteittain aika nopeasti laskemaan. Ensimmäiset päivät olivat masentavia, Ninni kyllä söi, mutta muuten se vain joi ja nukkui. Vointi piristyi sitä mukaa kun kortisonia vähennettiin, ruokahalun pysyessä kuitenkin hyvänä. Kymmenen päivän kuluttua oltiin suunnitellusti lääkkeistä irti, ulosteet olivat aika hyviä (lue: hyvin lähellä normaalia) ja koira oli reipas, joskin luurangonlaihaksi kuihtunut. Reilun 52 senttiä korkea koira painaa vajaa 13 kiloa... Toki se on kevytrakenteinen, mutta silti...!
Elettiin viime viikon tiistaita, ja Ninni sai napattua toisen koiran suustaan pudottaman koirankeksin. Siitä alkoi ripulointikierre joka johti jo perjantaina täyteen vesiripuliin ja lauantaiaamuna (eilen) se ei sitten enää syönytkään, oli valtavan kipeä ja limakalvot aivan vaaleat. Jo perjantaina soittelin taas Univettiin mutta omaeläinlääkäri ei tietenkään ollut töissä ja jonkin eläintenhoitajan kautta sain ohjeeksi jatkaa kortisonilla siitä mihin oltiin jääty. Lauantaina aamulla oli pakko myös antaa taas Litalginia - se tuntuu auttavan Ninnin kipuun hyvin ja jo tunnin kuluttua lääkkeen antamisesta Ninni suostui syömään. Eilinen meni siis pienin annoksin Ninniä ruokkiessa, tänään ollaan palattu normiannoksiin (3 kertaa päivässä). Ulosteet ovat edelleen ripulia, mutta ei sentään ihan pelkkää vettä. Juuri kirjoittelin Univetin lääkärille taas selostuksen ja avunpyyntömailin soittopyynnön kera.
Kysymys siis kuuluu, miten tästä eteenpäin? Jatketaanko kortisonilla, jos jatketaan niin millä annoksella? Uskaltaako tuon ruoan kanssa alkaa nyt yhtään säätämään, voihan se olla että kuivamuonassa on jokin mikä Ninnin suolistoa ärsyttää, tai siinä kalassa? Vai mennäänkö nyt härkäpäisesti tällä ruokinnalla sinne juhannukseen asti? Periaatteessahan tämä nyt sopii ainakin jotenkin, joskaan ehkä ei täydellisesti. Onko mahdollista että Ninnin suolisto on nyt niin ärtyneessä tilassa että on aivan sama mitä sille antaa, niin kuitenkaan ei sovi? Ja onko mahdollista, että se ei enää palaudu? Tämä tuntuu niin erityisen turhauttavalta siksi, että ennen tätä viimeisintä episodia Ninnillä ehti pari päivää olla täysin normaali, kiinteä uloste. Ja nyt lähdetään taas nollista liikkeelle. Niin paljon kysymyksiä ja veikkaan että saan vastaukseksi, että aika näyttää. Jo kokemuksesta tiedän valmiiksi että autoimmuunisairauksissa se taudinkuva ja -eteneminen on hirvittävän yksilöllistä. Silti, kaipaan toimintasuunnitelmaa. Pieni rohkaisukaan ei olisi pahitteeksi....

                                                          Ninni tänään, 2-vuotispäivänään.

Lottovoitto

Aloitetaan positiivisesta: Inka on ollut ilman kortisonia jo yli 2 kuukautta (!!) ja voi ilmeisen hyvin. Loppukaudesta se oli jopa kovasti tyrkyllä pidemmän matkan kisavaljakkooni, ja olisi lähtenytkin, ellei kohtalo olisi taas pistänyt likaiset näppinsä peliin ja torpedoinut koko reissun. Mutta siitä enemmän myöhemmin...
Kortisonin lopettamisen jälkeen Inkassa tapahtui valtava muutos. Kuiva ja lihakseton koira alkoi muutamassa viikossa kasvattaa lihasta ja karva kiiltää. Silmiin syttyi pilke ja valjakossa yhä pidemmät reissut alkoivat tuntua yhä paremmilta. Myös ensimmäinen kiima sairastumisen jälkeen on ollut ja mennyt, ja nyt ehkä uskaltaa huokaista kun siitä on kulunut reilu kuukausi. Kovasti jännitti miten hormonivaihtelut vaikuttavat sairastumiseen ja oireisiin, mutta ei ainakaan tällä hetkellä mitenkään. Karvan kasvattamisen, ja ilmojen lauhtumisen myötä Inka on myös viimein muuttanut tarhalle takaisin, aluksi totuttelemalla päivisin ja viimeisen pari viikkoa jo öisinkin. Ensimmäiset yöt olin kuulevinani pientä protestointia mutta nyt Inka jo vaikuttaisi taas viihtyvän kavereiden seurassa. Mieluusti se tosin edelleen olisi sisälle tulossa, ainakin yöksi ;)

Ruokavalion olen pitänyt edelleen samana,tosin Enteromicron jätin hiljattain pois. Toisaalta tekisi mieli kokeilla kestäisikö Inka esimerkiksi kanaa, mutta toisaalta, tällä allekirjoittaneen tuurilla, se kuitenkin sairastuisi siitä ja viettäisi taas seuraavat puoli vuotta kortisonilla...

Niin, siitä tuurista sitten.
Hyvin lupaavasti vaikuttaa siltä, että meillä olisi toinenkin IBD-koira. Oikeasti, jo yhdenkin saaminen on superhuonoa onnea, mutta että kaksi; sitä voi lähes verrata lottovoittoon.
Maaliskuun lopussa meillä oli täällä Kuusamossa koiravaljakkokisat, joihin tietenkin osallistuin. Valjakossa juoksi pääasiassa nuoria lupauksia, olihan kyseessä sprinttikilpailu ja halusin niille kisakokemusta. Erityisesti sinä päivänä loisti Ninni, toukokuussa kaksi vuotta täyttävä todella lupaava nuori johtajakoiran alku. Tasan viikko noista kisoista Ninni alkoi ripuloida voimakkaasti. Seuraavina päivinä useampi muukin nuorista koirista oireili vatsallaan, joten ajattelin että kyseessä on joku pöpö jonka saivat kisoista. Suurimmalla osalla tauti meni kuitenkin päivässä ohitse ja ne pysyivät pirteinä ja söivät hyvin. Ninni sen sijaan meni todella vaisuksi ja kipeäksi, kieltäytyi juomasta ja syömästä. Kolmantena päivänä se alkoi olla sen verran huonossa kunnossa että nesteytykseenhän se oli lähdettävä. Päätettiin kokeilla Tylosinia ja Attapectia maksimiannoksella. Pari päivää meni, eikä koiran vointi kohentunut ollenkaan. Vaihdettiin antibiootit voimakkaampiin (metronidatsoli ja joku todella laajakirjoinen ja tehokas ihmisten valmiste, jonka nimeä nyt en vain saa päähäni); ruokahalu parantui hieman mutta ulosteet olivat edelleen löysiä ja parin päivän kuluttua tuli jälleen romahdus voinnissa, koira aivan vesi/veriripulilla ja nesteytykseen. Ennen Tylosinin vaihtoa oltiin myös otettu ulostenäytteet joista tutkittiin giardia ja salmonella; negatiiviset. Tässä kohtaa alettiin epäillä, että josko siellä kuitenkin sitten olisi joku sukka tai muu pehmeä vierasesine vatsalaukussa tai suolistossa, joka ei itsestään tule ulos, vaikka varsinaiseen tukokseen viittaavaa oksentelua ei ollutkaan. Lähdettiin siis taas Oulun Univetiin. Pikaisen tutkimisen jälkeen päädyttiin siihen, että vierasesine voisi olla todennäköinen eli koira leikkauspöydälle. Ennen leikkausta sovittiin myös, että mikäli operaation aikana ei löydy mitään selkeää syytä Ninnin oireilulle, niin siltä otetaan koepalat IBD:n ja PLE:n (Protein Losing Enteropathy) varalta ja poistetaan myös kohtu, koska autoimmuunisairauksissa hormonivaihtelut usein pahentavat oireita. Kului hermostuttavat kolme tuntia, Univetistä soitetaan - mitään vierasesinettä tai muutakaan syytä ei ollut löytynyt. Tässä kohtaa takaraivossa jyskytti vain "ei, ei taas"...
Ninnin heräillessä lääketokkurasta yritin tentata leikanneelta eläinlääkäriltä, voiko tähän huonoon tuuriin olla joku syy, teenkö minä jotain väärin, kun koiratkaan eivät ole suoranaisesti sukua keskenään. En kuulemma tee vaan kyseessä on vain perinnöllinen alttius (jos siis kyseessä on autoimmuunisairaus), joka joillakin yksilöillä puhkeaa, toisilla ei. Yhteistä Ninnille ja Inkalle on se, että molemmat ovat hyvin herkkiä koiria, joskaan en ole kyllä Ninniä koskaan pitänyt erityisen stressiherkkänä yksilönä. Sehän on oma kasvattini joten olen todellakin tuntenut sen jo suunnittelupöydältä saakka. No, jalostukselliset asiat tuntuivat sillä hetkellä kuitenkin toissijaisilta, koska tärkeintä oli saada Ninni toipumaan ja lääkitykset kohdilleen. Lähdimme kotiin RC:n Gastro Intestinal Low Fat - pussukan, Colaid- lisäravinteen, Primperanin ja Antepsinin kanssa. Inkan ruoka, Virbac Dermal, ei Ninnille sopinut suht korkean rasvapitoisuuden vuoksi, ripulioireisiin kun olisi hyvä antaa kevyempää evästä. Kotona kävi ilmi, että Ninni oli ruokavalion muutoksesta eri mieltä ja kieltäytyi säännönmukaisesti syömästä Gastro Intestinalia. Ensimmäisen yön ja seuraavan päivän se oli todella kipeä ja vaisu. Iltaa kohden alkoi hieman piristyä mutta vieläkään ei mikään ruoka kelvannut. Oli kanasuikaletta, possupullaa, broilerin sydäntä.... Yhdelle laihdutuskuurilaiselle oli kuitenkin sulamassa naudanmahaa ja yllätyksekseni Ninni tuli sitä kerjäämään, kun ruokin tätä dieettikoiraa. Annoin palan, se söi, ja toisenkin. Jipii!! Ravintoarvoiltaanhan naudanmaha nyt ei ole kummoinen, mutta pääasia oli, että edes jotain meni vapaaehtoisesti suusta alas. Tämän jälkeen Ninni piristyi silmin nähden ja suostui syömään myös broiskun sydämiä. Se oli kolme päivää oikein reipas ja ulosteetkin ehtivät muuttua normaaleiksi, kunnes taas tuli romahdus. Ensin se alkoi pihalla syödä heinää, sitten meni vatsa löysälle, koira kipeäksi, vesiripulille ja taas syömättömäksi. Seuraavana päivänä nesteytykseen...  Tässä vaiheessa fiilikset alkoivat olla aika turhautuneet. Otimme Ninnistä vielä verinäytteet joissa katsottiin verestä kokonaisproteiini, albumiini ja lipaasi (eli haima-arvo). Nesteytyksen jälkeen Ninni oli edelleen kotona vaisu ja surkea, eikä syönyt. Annoin illalla sille lopulta kipulääkkeen kun emme oman eläinlääkärin kanssa sillä hetkellä enää oikein muutakaan keksineet, millä sen oloa voisi helpottaa. Ja kas, meni pari tuntia, ja Ninni alkoi piristyä, kävi itse juomassa ja halusi ruokaa. Seuraavana päivänä jatkoin edelleen pienillä annoksilla naudanmahaa, raejuustoa ja nappulaa (jota se vihdoin suostui syömään!). Arvelin että josko kuitenkaan se broiskun sydän ei ollut Ninnille sopinut joten se jätettiin sitten ruokavaliosta pois. Verinäytteistäkin tuli tulokset, haima-arvo oli koholla ja proteiiniarvot viiterajojen alapuolella mutta kuitenkin jonkin verran nousseet verrattuna reilun viikon takaisiin. Haima-arvon suhteen oli eläinlääkärin mielestä vaikea sanoa, onko se syy vai seuraus pitkään jatkuneesta suolisto-oireilusta. Oli kuitenkin ajatuksena pitää Ninni mahdollisimman vähärasvaisella ja hyvin sulavalla ruoalla ainakin siihen saakka, kunnes niistä koepaloista tulee vastaukset. Ninni pysyi jälleen reilut kaksi päivää hyvävointisena ja sitten kierre alkoi uudelleen. Tällä kertaa olin kaukaa viisas (tai ainakin viisaampi!) enkä epäröinyt antaa Ninnille kipulääkettä heti kun huomasin aamulla sen olevan kivulias. Ripulointia kesti päivän, mutta illalla se jo sentään söi. Jätin nappulan pois, kun ajattelin, että josko siinä olisi sittenkin se syy... tällaista vuoristorataa on nyt jatkunut yhteensä viikon, vai kaksi? Olen viime päivinä kuitenkin saanut tuon syöksykierteen lyhyemmäksi antamalla rohkeasti kipulääkettä jo alkuvaiheessa, heti kun huomaan että Ninnillä on taas vatsa sekaisin. Tuntuu, että mitä pidempään se on syömättä, sitä huonompaan kuntoon se ehtii mennä, ja sitä vaikeampaa sitä on saada syömään vapaaehtoisesti yhtään mitään. Nyt olen vaiheessa, jossa Ninni syö seitiä ja raejuustoa; kana, naudanmaha ja Gastro Intestinal on nyt lopullisesti pois kuviosta. Voi tietenkin olla, että koiraparan suolisto on nyt muutenkin niin kovilla ettei siedä yhtään mitään. Toisaalta tuntuu tyhmältä ajatella, että entä jos itse pitääkin kierrettä yllä antamalla sille jotain sellaista ruokaa, jota sen elimistö ei kestä... Jännä juttu on vain se, että aina tässä romahdusten välissä Ninnillä on tosi hyviäkin päiviä jolloin uloste on täysin normaalia ja kiinteää. Sitten yhtäkkiä korttitalo hajoaa taas.
Viimeksi tänään olen ollut Univetiin yhteydessä ja tivannut niistä koepaloista vastauksia. Päästäisiin sitten edes hoitamaan jotain. Olkoonkin vaikka se IBD kunhan olisi jotain, mitä tälle tilanteelle voin tehdä.

Miten tähän on tultu?

Inka tuli meille Norjasta toukokuussa 2014. Se on viisivuotisen elämänsä aikana asunut vain kotikennelissään, juossut muutamia valjakkokisoja ja ylipäätään toiminut rekikoirana, niin kuin tällaisen koiran nyt kuuluukin. Sosiaalistaminen on Inkan kohdalla jäänyt vähän vaiheeseen, se on ollut hyvin tottumaton meillä normaalielämään kuuluviin asioihin kuten lapsiin, koviin ääniin, autossa matkustamiseen ja, yllättävää kyllä, myös toisten koirien kanssa viestimiseen. Vaikka se onkin isossa laumassa kasvanut, luulen etteivät tuon lauman koirat ole juuri seurustelleet keskenään samalla tavoin kuin ne meillä juoksutarhassa käytännössä päivittäin tekevät. Tai sitten Inka vain sattuu olemaan luonteeltaan hieman introvertti jos hienosti sanotaan ;)

Kesän kuluessa totutin Inkaa hiljalleen lapsiin, ja juoksutarhassa hengailuun. Siitä huomasi selvästi, ettei se ole tottunut kohtaamaan uusia tilanteita vaan eläisi mieluiten niin, että päivät toistuisivat samanlaisina ilman yllätyksiä. Se ei varsinaisesti ole hermostunut tai erityisen arka, vaan omasta mielestäni yksinkertaisen tottumaton. Sillä ei ehkä ole tarvinut ottaa vastuuta suuremmin mistään aikaisemmassa elämässään vaan se on suurimman osan aikaa päässyt vain menemään "muiden mukana"; ongelmatilanteet se on varmasti mielellään jättänyt muiden ratkaistavaksi.

Elokuussa Inkalla alkoi juoksu ja jouduin siirtämään sen Fenriksen luota tarhaan, jossa oli 1-2 muuta narttua. Inka ei oikein perustanut muutoksesta, mutta ajattelin että pitäähän sen nyt tottua ettei kokoajan voi asua saman kaverin kanssa. Juoksun loputtua Inka alkoi pikkuhiljaa "kääntyä sisäänpäin", ja kun syystreenit alkoivat viimein syyskuun lopulla, se ei tehnyt töitä mitenkään erityisen hyvin. Sillä vaikutti olevan herkät tassut. Aloin kiinnittää huomiota siihen, että se vietti paljon aikaa kopissa. Yhtenä päivänä annoin koirille luita, josta seurasi Inkalle kunnon ummetus. Parafiiniöljyllä ja kipulääkkeellä saatiin kakka lopulta irtoamaan.
Parin päivän kuluttua tästä Inkaa ei enää kiinnostanut syödä normaalia ruokaansa. Kun aikaisemmin ahne husky jättää syömättä, silloin lähdetään eläinlääkäriin! Inka oli myös silminnähden vaisu. Toin sen sisälle, mutta se olisi mieluiten vain maannut pedillä kippurassa. Pohdin että niinköhän tuo on noin valeraskaana (juoksun päättymisestä oli sopivasti kuukausi) tai kohtutulehdusko oli puhjennut.

Seuraavana päivänä otin vein Inkan eläinlääkärille. Ultrassa kohdussa näkyi vähän nestettä, joten diagnoosiksi saatiin kohtutulehdusepäily. Samalla otettiin verinäytteet ja röntgenkuvat mahdollisen vierasesineen varalta. Röntgenkuvat olivat täysin normaalit, tulehdusarvot olivat koholla, mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Kipulääke ja kaksi antibioottia ja kotiin toipumaan.
Viiden päivän kuluttua Inka söi edelleen todella huonosti, ja jos jotain sain sen houkuteltua maistamaan, se vaikutti ruokailun jälkeen tulevan kipeäksi. Uusi epäilys oli haimatulehdus, jota varten otettiinkin uudet verinäytteet. Ultrassa kohdussa näkyi edelleen vähän "jotain", mutta kuitenkin vähemmän kuin aiemmin. Verinäytteissä leukkarit yhä koholla, ja mikä mielenkiintoisinta, eosinofiilit todella korkealla (niitä ei ensimmäisissä näytteissä hoksattu tarkistaa).  Muut arvot viiterajojen sisäpuolella, joskin albumiini alarajalla. Eli siis ei haimatulehdusta! Tässä vaiheessa Inka oli ollut jo viikon käytännössä syömättä. Pihalle se piti viedä kaulapannasta taluttaen ja sisällä olisi vain halunnut olla pedillä, normaalisti iloista koiraa sai houkutella tulemaan juttusille tai ylipäätään tekemään oikein mitään. Kun sen viimein sai ulos, saattoi kyllä hetken kipitellä ihan iloisena mutta selkeästi se hakeutui vain omiin oloihinsa.
Vaihdettiin vahvempaa kipulääkettä (Tramalia), pistoksena pahoinvoinninestolääkitys, ja nesteytettiin nahan alle. Myös omepratzoli lisättiin lääkecoctailiin suojaamaan vatsalaukkua. Nesteytyksen jälkeen Inka piristyi selvästi ja parin tunnin päästä sillä oli ensimmäistä kertaa yli viikkoon nälkä. Seuraavana päivänä se ei silti edelleenkään syönyt, joten nesteytin sitä uudelleen. Taas tapahtui ihme, ja pari tunnin kuluttua Inka söi. Vähän, mutta kuitenkin. Tässä vaiheessa konsultoitiin jo Univet Oulua ja varattiin aika sinne tarkempiin tutkimuksiin. Univetissä otettiin uudet verinäytteet ja röntgenkuvat ja ultrattiin vielä tarkemmin. Muutosta oli veriarvoissa tullut parissa päivässä niin, että eosinofiilit ja leukkarit olivat laskeneet normaaleiksi, mutta punasoluissa havaittiin lievää anemiaa. Ultrauksen ja uusintaröntgenin perusteella eläinlääkäri päätyi suosittelemaan vatsan avaamista, koska varsinkin ultrassa pohjukaissuolessa näkyi jotain outoa, joka saattaisi olla "pehmeä" vierasesine, esimerkiksi sukka tms. Inka tosin ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta mitään tekstiilejä tai ruoaksi kelpaamatonta kohtaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Yksi varteenotettava arvaus oli myöskin rutirexit joita meillä on kopeissa.
Leikkauksessa ei kuitenkaan löytynyt vierasesinettä, eikä mitään muutakaan ihmeellistä. Pohjukaissuolessa oli ollut joku pieni muutos, josta oli otettu koepala, sekä samalla myös suolen seinämästä muutenkin "kun kerran nyt avattiin eikä mitään muutakaan järkevää syytä löytynyt". Eläinlääkäri epäili itsekin, että koepaloista mitään vastauksia saisi, kun päällepäin kaikki näytti niin normaalilta. Kotimatkalle lähdettiin tokkuraisen koiran ja kunnon lääkecoctailin kanssa. Tramalia kipulääkkeeksi, Primperan estämään pahoinvointia, Tylosin suolistoantibiootiksi, Antepsin ja Nexium suojaamaan vatsalaukkua.
Leikkauksesta Inka alkoi toipua pikkuhiljaa. Ruokahalu sillä parantui jo heti leikkauksen jälkeisinä päivinä ja puolentoista viikon kuluttua se alkoi olla jo oma hyväntuulinen itsensä. Tuli häntää heilutellen ovelle vastaan ja kiinnostui jo asioista eri tavalla kuin aiemmin. Koepalavastaukset tulivat kahden viikon kuluttua (tarkalleen ottaen toissapäivänä) ja niistä saatiin kuin saatiinkin se kaivattu diagnoosi: IBD eli inflammatory bovel disease, tulehduksellinen suolistosairaus. Melkolailla tuntematon suuruus minulle, ja sekin vähän mitä tiesin siitä, oli että se koskee pääasiassa kroonisesti ripuloivia tai oksentelevia koiria. Aloitimme sitten  kortisonilääkityksen. Nyt menee Prednisonia viikon verran annoksella 1 mg/painokilo/päivä eli Inkalle annan puolikkaan 40 mg tabletista. Sen jälkeen annostusta pienennetään asteittain, mikäli koiran vointi sen kestää. Tylosinit loppuvat seuraavan parin päivän aikana, viimeisen Nexiumin annoin eilen. Jännittää kyllä hieman nähdä, miten tästä eteenpäin.