On aika kiittää

Katselin tänään valjakon johdossa upeasti toimivaa Ninniä ja ajattelin, että tulevan eläintenpäivän, 4.10., kunniaksi muutama kiitoksen sana lienee paikallaan. On pienoinen, ehkä jopa keskisuuri ihme, että se toukokuussa vähän päälle 12 kiloinen luurangonlaiha koira nyt on tuossa, valjaat päällä valmiina aloittamaan treenin, täynnä elämää. Sen silmät loistavat ja koko olemus kertoo että "minä olen hieno, minä osaan". Se hyppii, pomppii ja liikkeelle lähdön jälkeen vie valjakkoa parinsa kanssa yhdestä sanasta juuri sinne minne haluan. Pitkä tie on tähän tultu, monen epätoivon hetken kautta... Toki takapakkejakin varmasti vielä on luvassa, mutta juuri nyt tartun tähän hetkeen ja olen onnellinen. Ja kiitollinen.

Ninni iltalenkillä muutama päivä sitten. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedän että en koirineni ole eläinlääkäreille mikään maailman helpoin asiakas. Ensinnäkin jo se, että tähän laumaan mahtuu niin monenkirjavaa tapausta ja jotenkin tuntuu olevan, että koirieni vaivat harvoin ovat niitä yksinkertaisimpia. Lisäksi oma tietotaso alkaa jo olla sillä tasolla, että uskallan pyytää perusteluja ja vaihtoehtoja. Aina on silti apu saatu, oli hätä sitten suuri tai pieni. Virkaeläinlääkäreistä saatetaan olla montaa mieltä, mutta ainakin täällä meidän nurkilla Kuusamossa minut on aina otettu vakavasti. Arvostan myös suuresti sitä, että osataan sanoa ajoissa milloin ei resurssit enää riitä jonkin kimurantimman tapauksen tutkimiseen ja ohjataan eteenpäin. Erityisen lämpimät kiitokset saa luottolääkärimme Jenni Runnakko, joka varmaankin tuntee tämän lauman asiat jo kohta paremmin kuin omat taskunsa :) Jennin kanssa on vuosien saatossa mietitty monenmoista ja saatu apu yhteen jos toiseenkin pulmaan.

Oulun Univetiin lähetämme erityiskiitokset Ninniä hoitaneelle Aino-Maija Laitiselle joka on ollut tavoitettavissa myös jälkihoitovaiheessa ja jonka kanssa varsinkin alkuun kovasti pohdimme Ninnille sopivaa ruokavaliota ja hoitoa ylipäätään. Tuli tunne että meistä välitetään.

Viimeisimmästä Milou ja kivi- episodista (tiedoksi Facebookin ulkopuolisille lukijoille; Milou nielaisi melkein tulitikkulaatikon kokoisen kiven joka löydettiin sen vatsalaukusta vahingossa kontrolliröntgenkuvauksen yhteydessä. Leikkauspöydällehän siinä päädyttiin.) kuuluu kiitokset Ouluvettiin Anu Tulokkaalle, jolle olisi tarvittaessa järjestynyt samalle päivää leikkausaika. Ihan niin kiire ei onneksi ollut, operaatio saatiin hoidettua hienosti ja nyt, kuukauden sairasloman jälkeen, on Miloukin taas treenissä mukana muiden kanssa.

Milou iltalenkillä muutama päivä sitten.

Iloista eläintenpäivää kaikille! Pidetään nelijalkaisista ystävistämme huolta.

Nöf, sanoi possu

Viime perjantain yleisen lakkopäivän kunniaksi päätti Ninnikin alkaa nälkälakkoon. Olen jo jonkin aikaa katsellut että se nirsoilee annoksessaan jotain, mutta torstai-iltana tuli täydellinen stoppi joka jatkui perjantai-iltaan. Tässä kohtaa aloin olla taas vaihteeksi hieman epätoivoinen ja totesin että no, syököön ihan just mitä haluaa kunhan syö. Jääkaapista löytyi maustamattomia possunsuikaleita ja raejuustoa, jotka pienenä annoksena tarjoiltuna katosivat kupista sen sileän tien. Seuraavalle päivälle lisäsin evääseen vielä lammasta raakana, sekä lusikallisen kaurapuuroa ja edelleen maistui erinomaisesti. Sitten ei tarvinutkaan enää muuta kuin jännittää, minkä näköistä tuotosta sieltä toisesta päästä tulee. Odotin vesiripulia kuten tavallisesti jos Ninni on päässyt varastamaan jotakin. Yllätys olikin siis hyvin iloinen kun pötkylä (todellakin, pötkylä!) oli kiinteä ja tiivis.

Nyt olemme siis lisänneet lihavalikoimaan possun, mikä kyllä helpottaa elämää ja pienentää kukkaron rasitusta mukavasti. Siikaa olen tarjonnut satunnaisesti ja sekin on yleensä aika hyvin maistunut. Lampaanlihassa jouduin vaihtamaan toimittajan Mur-kissistä Maukkaaseen saatavuusongelmien takia, mikä taas ei Ninniä oikein miellyttänyt. Maukkaan lammas on jotenkin tummempaa ja vetisempää näin silmämääräisesti arvioituna.

Mutta katsokaapas kuka se tässä hymyilee! Kyllä, Ninnihän siinä on, valjakossa muiden koirien kanssa :) Vajaat puolenkymmentä kertaa ovat huskyt päässeet nyt treenaamaan, ja Ninni on ollut viime perjantaita  (kun se ei syönyt) lukuunottamatta jokaisella kerralla mukana. Se tekee todella hienosti töitä kuten aina ennenkin. Aluksi jännitin että kuinka sen keho reagoi rankempaan rasitukseen mutta nähtävästi metsälenkkien myötä sille on tullut sen verran hyvä peruskunto, että vaikuttaisi kyllä pärjäävän yhtä hyvin, ellei jopa paremminkin kuin muut.

Treenikauden alku

Edellisestä takapakista selvittiin lopulta paljon paremmin kuin miltä vaikutti. Ninnillä oli lomaviikon ajan äärimmäisen tunnollinen hoitaja ja kotona meitä odottikin iloinen, silmin nähden pyöristynyt koira! Sittemmin Ninnin elämä on sujunut melko tasaisesti eikä ylimääräisiä lääkityksiä ole tarvittu. Kortisonia menee edelleen 10 mg joka toinen päivä ja näin näppituntumalta sanoisin, että se tulee myös tarpeeseen. Olen suunnitellut yrittäväni annostuksen laskua ja mahdollista lopetusta sitten kunhan maa jäätyy ja lumet tulevat. Tällä hetkellä Ninni löytää varmasti jokaiselta metsälenkiltä jotain mutusteltavaa joten koen turvallisemmaksi pitäytyä vielä jonkin aikaa kortisonilla, kun tästä annostuksesta ei vaikuta sivuvaikutuksiakaan tulevan. Ninni alkaa olla kaikin puolin aivan koiran näköinen, juuri sopivassa kunnossa ja jopa lihaksiakin on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä. Turkki on kiiltävä ja hyvä ja anturat ehjät, joskin aika pehmeät. Se jaksaa tehdä helposti jopa useamman tunnin metsälenkkejä joissa se juoksee pääosin vapaana tuolla äärettömän kevyellä ja vaivattomalla askeleellaan. Se on omista koiristani tällä hetkellä selkeästi nopein ja kiitää välillä mättäikössä kuin juoksisi tuulen kanssa kilpaa, kun ei muista ole enää vastusta. Ja voi miten minä nautin pelkästään siitä, että saan katsella sitä.

Tähän aikaan jokainen itseään kunnioittava rekikoiraihminen julkaisee päivityksen jossa kerrotaan syystreenien aloituksesta. Meillä saavat muut koirat vielä odottaa, mutta tänään otin sitten suuren askeleen ja puin Ninnille valjaat päälle. Vielä on pitkä matka siihen, että Ninni juoksisi muiden kanssa samoissa treeneissä, mutta kutsutaan tätä nyt ainakin erävoitoksi - muutama kuukausi sitten olin vielä äärimmäisen epäileväinen siitä, onko Ninnistä ensinnäkään eläjäksi enää, puhumattakaan että sille vielä joskus valjaita laittaisin. Tänään sillä oli valjaat päällä ja valtava palo tehdä sitä mitä se rakastaa eniten maailmassa. Lenkin pituus oli kaikki kaksi kilometriä ja minun hölkkävauhtiani pääasiassa, mutta jostakin se on aloitettava.

Takaisin lähtoruutuun?

Olen kahtena päivänä joutunut antamaan Ninnille taas Litalginia (kipulääkettä). Iloisesta, elämää pursuavasta koirasta on palattu takaisin hiljaiseen, pääasiassa pedillään nukkuvaan pikkuystävään. Luoja miten inhoan tätä sairautta!!
Ripulilla sentään ei (vielä) olla, mutta ihan tarpeeksi on siinäkin että näen Ninnin olevan kipeä. Se on syönyt hyvin huonosti viime päivät ja olen taas herännyt yölläkin antamaan pienen annoksen, jottei vatsa pääse liian tyhjäksi. Episodin aiheuttajaksi minulla on kaksi vaihtoehtoa; joko viime viikon alussa aloitettu kalsiumjauhe (aloitin puolella annoksella eli n. puoli teelusikallista) tai todennäköisempi vaihtoehto; toiselta toimittajalta tullut lampaanliha. Annoin sitä tosin täsmälleen saman verran kuin aiemminkin mutta jo yhden annoksen jälkeen Ninni muuttui vaisuksi ja jätti seuraavan ruoan välistä. Tähän saakka se on syönyt todella hyvällä ruokahalulla viime viikot ja jotenkin senkin takia tämä tuntuu nyt niin masentavalta. Kortisonia olen tunnollisesti antanut joka toinen päivä 10 mg mutta muita lääkkeitä ei ole tarvittu. Edellisen kirjoituksen jälkeen olemme myös tehneet ihan normaaleja puolen tunnin - tunnin lenkkejä, joissa pääosin Ninni on juossut vapaana. Toki se on sielläkin saattanut syödä jotain epäsopivaa mutta ennemmin nyt veikkaisin tätä ruoka-asiaa. Lisäksi huomasin että huolimatta siitä että Ninni saa ruoassaan reippaasti omegoita ja sinkkilisää, sen anturat ovat halkeilleet ja osittain jopa "rakoilla". Paino on noussut liikunnan lisäämisestä huolimatta ja silmämääräisesti juuri ajattelin viime viikolla, että nythän tuo alkaa näyttää aivan koiralta ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun.
 Kruununa kakussa on tietenkin vielä se, että nyt koko koira ei haluaisi mitään muuta syödäkään kuin sitä onnetonta lammasta! Huijaamalla saan sekaan vähän  puuroa mutta kalalle, jota se siis aiemmin on oikein hyvällä ruokahalulla syönyt, neiti vain irvistelee. Alkuperäiseltä toimittajalta (Vauhti-Raksulta) saan lammasta  lisää vasta lauantaina ja sitä ennen pitäisi vielä saada keitettyä ja pakattua Ninnille ensi viikon ruoat, olemme nimittäin lähdössä lauantaina perheen kanssa lomareissulle ilman koiria. On kuulkaa todella luottavainen olo jättää Ninni hoitajalle joka ei ole sitä juuri pentuaikojen jälkeen nähnytkään. Ylipäätäänkin olen aivan yliherkkä jättämään Ninniä kenenkään vastuulle, se olisi ollut ilman tätä takapakkiakin aika hankalaa, mutta saati sitten nyt. Pelottaa että jos omalla itsekkyydelläni aiheutan sille entistä suuremman takapakin. Entä jos hoitaja ei (ohjeista huolimatta) osaakaan lukea Ninniä ja huomaa milloin se on kipeä? Entä jos se lopettaa syömisen? Entä jos se...?

Kokkauksia kotikeittiössä

Kaura ja kala sopivat Ninnille. Koska kalan kanssa kuitenkin ruoan d-vitamiinipitoisuus nousee aika huikeaksi, olen vähitellen alkanut totuttaa Ninniä luuttomaan rasvaiseen lampaanlihaan. Reilu viikko sitten aloitettiin peukalonpään kokoisesta nykäreestä ja nyt kestää jo viitisenkymmentä grammaa päivässä (enempää en ole vielä kokeillutkaan). Ninnille olisi kuitenkin hyvä saada vielä painoakin nousemaan vaikkei se enää ihan niin luuranko olekaan kuin vielä kuukausi sitten. Tässä välillä Ninni söi pääasiassa seitiä ja siikaa reilun viikon jolloin sen paino lähti heti taas laskuun; energiaa pitää siis tulla aika reilusti. Imeytyminen alkaa silti olla aika kohdallaan koska kikkareet ovat pysyneet kikkareina (!!) ja niiden määräkin on syötyyn ruokaan nähden aika pieni. Keitän yleensä kahden päivän ruoka-annoksen kerralla kutakuinkin seuraavalla reseptillä:

100 g luutonta rasvaista lammasta
100 g silakkafileitä
140 g kaurahiutaleita
400-500 g siikafileitä

Keitetään puuroksi matalalla lämmöllä. Lisäksi Ninni saa vielä helokkiöljyä ja sinkkiä. Uskon että kalsiumlisänkin voisi pikkuhiljaa aloittaa, mutta katsotaan nyt ainakin vielä viikko ensin tuon lampaanlihan kanssa, ettei siitä tule oireita.
Lisäksi piti kehittää vielä taskuun sopiva treeninamiresepti; kaikessa yksinkertaisuudessaan muussasin kalan ja kaurapuuron, levitin noin sentin paksuiseksi levyksi uunipannulle ja paistoin uunissa kunnes se oli "keksimäistä" (tähän meni muuten yllättävän kauan!). Olisi ehkä ollut järkevämpää laittaa se jo jotenkin valmiiksi kokkareiksi koska itse levy oli varsin murenevaa sorttia. Teki kuitenkin hyvin kauppansa :)

Tämmöisiä kesäkuulumisia meille. Tässä päivänä muutamana Ninni sai pihalla pyydystetyksi hiiren, häntä vain vilahti suusta kun oli jo nielaistu ennen kuin kunnolla ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Pari päivää jännitin, mitä tapahtuu, mutta ei nähtävästi mitään, huh.

Valoa tunnelin päässä

Kävelin äsken sateeseen ottamaan kuvan tästä merkittävästä tapauksesta. Nimittäin sellainen se todella on - tätä ei ole näkynyt sitten maaliskuun lopun.

Lauantainen kipuilu taisi lopulta olla seurausta syömättä jääneestä iltaruoasta, ei mitään sen suurempaa. Ruoka alkoi maistua jo iltapäivällä ja sen jälkeen Ninni on ollut aivan oma iloinen itsensä. Huomenna on punnituspäivä. Paino ei ole ehkä noussut ihan niin paljoa kuin aiempina viikkoina, mutta ei varmasti laskenutkaan. Ehkä ruokavalion suhteen aletaan nyt olla oikeilla jäljillä!

Vertailun vuoksi, tässä kuva siitä mitä tuotokset ovat olleet tähän saakka...

Uskoako sattumaan?

On ollut tosi hyvä viikko. Ninni on syönyt hyvin ja alkaa näyttää kutakuinkin koiralta pitkästä aikaa. Lenkkeilläkin ollaan vihdoin uskallettu hieman vapaammin. Kirjoittelin eläinlääkärin kanssa kuulumisia ja hän ehdotti, että olisikohan ruokinnan suhteen järkevää siirtyä kokonaan kotiruokaan jotta tiedetään paremmin, mistä oireilu milloinkin johtuu. Perusraaka-aineena pysyy vaalea kala (siika, silakka, seiti) ja hiilihydraatti/kuitulähteistä etsitään sopiva, ensimmäisenä kokeiluun otin kauran. Lisäravinteilla täydennetään sitten ruokavalio kunnolliseksi, toki yksi kerrallaan lisäten. Pari päivää meni aivan hyvin, mutta eilen illalla Ninni jätti ruoan syömättä. En ollut hirveän huolestunut, koska ruoka-annokset ovat olleet aika suuria ja Ninni oli muuten reipas ja pirteä. Aamuyöstä se oksensi tyhjää mahaa ja sanomattakin on selvää että aamuruoka jäi syömättä. Limakalvot olivat vaaleat ja koira taas vaisu ja kipeä. Turhauttavan ahdistavaa. Annoin äsken Litalginin ja kortisonit ja toivon että se nyt alkaisi taas syömään.
Sitten arvaukset, mistä tämä johtuu? Onko se kaura, jota ehti syödä ruokalusikallisen per ateria kahden päivän ajan? Yleensä Ninni tosin on reagoinut sopimattomiin ruokiin voimakkaalla ripulilla eikä syömättömyydellä, ja eilen illalla se tosiaan ei ollut mitenkään sairaan oloinen, ennemmminkin vain sen näköinen ettei ollut nälkä. Kakat ovat viime päivinä olleet menossa hyvään suuntaan joten siksikään ei oikein haluaisi uskoa kauran aiheuttavan oireita. Tuliko aterioille vain liian pitkä väli, joka sitten aiheutti oksentelun ja kipuilun? Uskoako sattumaan...

Kortisonia jatketaan tällä annostuksella (10 mg joka toinen päivä) "epämääräisen ajan", varmaan ainakin kesän loppuun asti tai kuitenkin niin pitkään, että saadaan ruokavalio kohdilleen ja pidempi rauhallinen jakso alle.

Ja kertokaapa, mistä nuo tietää että silloin pitää sairastua kun eläinlääkärit on aloittaneet lomansa?! Molemmat omalääkärit ovat tänä viikonloppuna jääneet kesälomalle ja palailevat töihin kai joskus heinä-elokuun taitteessa. Ei yhtään innostaisi alkaa selostamaan koko tätä tarinaa alusta alkaen kenellekään uppo-oudolle. Pitää siis todellakin toivoa että tästä takapakista selvitään ilman lääkärin apua.